torstai 21. kesäkuuta 2018

Ihanan sateista juhannusta kaikille!

Onpa ihanaa, kun on satanut ja lisää sadetta on luvattu huomiseksi! Hyvät juhannuskelit saa siirtymällä sisätiloihin.
Sade ei ollut kovin rankkaa, enkä malttanut pysytellä poissa puutarhasta, vaan nautin raikkaasta ilmasta ja sateen tuoksusta. Suoritin myös ihanaa sadevedenkeruurituaalini: kaatelin vettä täysistä saaveista vielä tyhjiin saaveihin, täytin tomaattien kastelualtaat piripintaan, täytin kaikki löytämäni kastelukannut ja ämpärit. Aaah! Ensimmäistä kertaa tänä kesänä!

Kasvit ja minä emme olleet ainoat, jotka intoilivat sateesta. Lapset pääsivät taas lempipuuhaansa - lotraamaan erilaisten kannujen, pullojen ja ämpärien kanssa ilman, että äiti koko ajan varoittaa tuhlaamasta kasteluvettä.

Niitty on juuri sopivasti juhannuskunnossa. Huomenna joukko lapsia (ja ehkä aikuisiakin) pääsee etsimään seitsemää kukkaa tyynyn alle. Aiempina vuosina olen vähän huolissani kehotellut poimimaan vain yhden kappaleen kutakin, mutta nyt kukkia on niin runsaasti, että eipä tarvitse siitäkään nipottaa. Vaikka seppeleitä tekisi. Voiko parempaa juhannusta siis toivoa: saavit on täynnä sadevettä ja niitty täynnä niittykukkia. Mitä sitä muuta tarvitsee?
 IHANAA JUHANNUSTA KAIKILLE!

16 kommenttia:

  1. Eipä muuta tule mieleen mitä juhannuksena tarvitsisi. Ihanaa!
    Hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista
  2. En ole ennen toivonut sateista juhannusta, mutta nyt todella kiitän, että sateen on luvattu jatkuvan.
    Niin kaunis tuo kukkanitty! Ihanaa juhannusta myös sinulle😊

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä kanssasi, sadevesitynnyrit täynnä hyvää ja kukkaset kukkivat keskikesän juhlaa! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Itse lisäisin tuohon listaan vielä herkullisen ruuan ja hyvän seuran. Muuta ei juhannuksena kaivattu! :) Meilläkin tytär nautti, kun sai läträtä vedellä niin paljon kuin lysti. Ihanaa kesän jatkoa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka ja seura oli kyllä myös erinomaista juhannuksena. Veden kanssa leikkimiseen ei kyllä lapset kyllästy. Varsinkin kaikkien kuravellien keitto on suosiossa. Onneksi mökilläkin on pesukone😉

      Poista