sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Lokakuun kukat

 Puutarha näyttää vähän omituiselta, kun puut ovat jo keltaisena ja osa pudottanut kaikki lehdetkin, mutta silti perennat ja kesäkukat sen kun jatkavat.
Kosmoskukista vaaleanpunaiset ovat jo lopettaneet kukintansa, mutta nämä valkoiset ovat vasta päässeet vauhtiin. Nyt on tytöilläkin rajoittamaton oikeus kerätä näitä kimppuihinsa.
 Kuukausimansikat ovat täynnä kukkia ja raakileita. Ei taida kyllä enää mansikat ehtiä kypsyä. Tätä istutan ensi keväänä siemenestä paaaljon lisää, niin että saan koko penkin täyteen näitä herkkumarjoja. Rehotti kuivan kesän täysin ilman kastelua ja teki supermakeita marjoja koko ajan.

 Valkoinen salvia on kukkinut ihan koko kesän kallion ja kiven välissä. Se kasvoi pienestä alelaarin rimpulasta komeaksi kasviksi.
 Sahramihanhikki ei edusta yleistä väriskaalaa kalliolla, mutta tämä oli niin hauska väripari japanin unikon kalvakkaan keltaisten kanssa, että onneksi hankin tämän. Myös sahramihanhikki on ollut kukassa ihan koko kesän, eikä loppua vielä näy.
 Valkoisen puutarhan yllätysoranssit mukulapegoniat kukkivat niin ikään niin komeasti, etten ole raaskinut niitä vieläkään kaivaa ylös. Taustalla valkotupakka.
 Ruusutarha on yleensä se paikka puutarhassa, jossa kukkii vielä joulukuussakin. Kanadalaiset ruusut eivät täällä tajua vaipua talven lepoon, vaan kukkivat vielä pakkastenkin keskellä. Kuvassa New Dawn.
Tosi moni uusista kuunliljoistani kukkii nyt. En tiedä, onko tyypillistä kuunliljoille, koska niitä minulla ei ennen juurikaan ole ollut vai onko syynä lämmin syksy/kuiva kesä. Syklaamit sopivat hyvin piristämään muuten vähän kukkivaa pohjoispuolta.
Tai kukkiihan siellä syysvuokko. Nämä eivät ole koskaan minulla talvehtineet. Toivotaan, että tämä olisi poikkeus.
 Kärhön kukkia pilkistelee myös sieltä täältä. En tunnista tätä kauniin hailakan sinistä kärhöä. Alppikärhöt ovat komealla uusintakierroksella.
 Päivänkakkara näyttää pian avaavan nuppunsa. 
Pudonneet lehdet sointuvat hyvin daalioiden väreihin. Näistä daalioista näkee sitten ensimmäisenä, kun pakkanen on kivunnut tänne asti. Ensi vuonna muistan latvoa daaliat. Ehkä.

Osa pelargoneista on vieläkin ulkona. Huomenna nostan nekin autotalliin. Tai ehkä jo tänä iltana, ettei pakkanen vaan ehdi puraisemaan.

14 kommenttia:

  1. Valkoinen salvia on kivan näköinen. Maustesalviaa en ole saanut talvehtimaan mutta jokin liilana kukkiva salvia talvehtii hyvin ja leviää kiitettävän tehokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä minulla on se mausteena käytettävä salvia tosi kuivassa paikassa talvehtinut jo vuosia. Toivottavasti tuo valkoinenkin talvehtisi. Paikka on silläkin kiven kolossa aika suojaisa.

      Poista
  2. Ihanan paljon kukkia vielä! Tuo sahramihanhikki onkin ihan uusi tuttavuus ja herkullisen värinen sellainen, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahramihanhikki on tosi hauska väripilkku. Toivotaan, että se talvehtii hyvin.

      Poista
  3. Onpa siellä vielä melkein kesäinen tunnelma, vaikka puista lehdet puuttuvatkin!
    Loppuviikoksi on tänne meillekin luvattu jo pieniä yöåpakkasia ja olenkin vähitellen laittanut kesäkukkia kompostiin jos onnistuisin ajoittamaan tämän syyspuuhan niin, ettei tarvitse niitä paleltuneita siivoilla.....
    Kylläpä mansikoissa on vielä paljon kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina jätän kukat kuolemaan penkkiin ja siivoilen sitten keväällä. En koskaan malta niitä ajoissa nyhtää kompostiin. Mansikat ovat kyllä vielä täydessä vauhdissa.

      Poista
  4. Palio on viälä kukkijoota ja kuukausimansikkaki nua hyvännäköösenä. Mulla kasvilooras kärsiivät kuivuuresta ja ovat osaksi ruskeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä kuukausimansikat olivat ihan surkeita kuivuuden vuoksi, mutta tässä kaupungissa ne jostain syystä menestyivät tosi hyvin. Tuo keväällä ostamani multa on tosi hyvää ja siinä on kasvit hyvin viihtyneet.

      Poista
  5. Kivan näköistä, vielä tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun pakkaset eivät ole vielä käyneet, niin näkymät ovat vielä aika kivat.

      Poista
  6. Teillä on vielä ihanasti kaikkea kukassa, kun ei ole pakkanen päässyt puraisemaan. Tuo liila kärhön kukkanen näyttää kovasti 'Justalta', mutta voi olla jokin muukin. Kukkivatko uudet kuunliljasi silloin normaaliin aikaan ollenkaan? Jos eivät, niin ovat tehneet silloin juurta ja nyt päättäneet, että on sopivasti voimia kukkia. Ihanan hempeä väripari syklaamin kanssa. Meillä kuunliljat ovat yleensä tähän aikaan syksystä jo retkottaneet lötköinä pitkin maata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa uusista kuunliljoista kukki silloin jo aika pian istutuksen jälkeen, mutta en ole varma, mitkä. Oli kyllä myös tosi kuiva kesä, että on voinut siitäkin johtua, että ovat vähän myöhässä. En ennen tykännyt yhtään kuunliljoista, mutta nyt olen huomannut, miten kaunis kukintakin niissä on. Osa minunkin kuunliljoista on jo aika kellastuneita, mutta osa vaan kukkii :D

      Poista
  7. Kesäkukat on kirineet syksyyn ihan uskomattomala intensiteetillä, vaikka meillä on lievät pakkasetkin käyneet. Kuunliljat eivät yleensä enää syksyllä kuki - paitsi uudet istutetut, kuten sinulla.

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, etteivät kuunliljat yleensä tee vielä syyskukintaa. Ne ovat niin kivan näköisiä nyt. Tosin pikkuhiljaa alkavat lehdet niistäkin kellastua. Kukkavarret vaan töröttävät laonneiden lehtien seassa.

      Poista