tiistai 26. marraskuuta 2019

Marraskuun krookukset

Apua, kuinka kauan olen ollut poissa täältä blogimaailmasta, kun krookuksetkin jo puskevat maasta!
 Eihän tässä näin pitänyt käydä. Tilasin ison pussin krookuksia muiden sipulien ohella Hollannista ja istutin ne lokakuussa maahan. Nyt sieltä puskee tällaisia valkoisia honteloisia kukkavarsia. Hassusti lähtivät kasvattamaan heti tuota kukkaa, eikä lehtiä, niin kuin yleensä. 
 Piti oikein tarkistaa tilauslistasta, että mitä olen tilannut, mutta kyllä näiden piti ihan tavallisia krookuksia olla. Tainnut mennä vain sipulin sisäinen kello jostain syystä väärään. Eipä taida näistä kukkia tulla keväällä.
 Muutenkin tämä marraskuu on ehkä tylsintä aikaa puutarhassa. Meillä on ainakin märkää ja kylmää ja kasvit retkottavat vettyneinä myttyinä maassa. Huvikseni yritin etsiä jotain kukkivaa pihasta, kun ei siellä muutakaan katsottavaa ollut. Jokin asteri vielä toi hitusen väriä.
 Valkoisessa puutarhassa tähtiputkia kukki vielä useita.
 Joku ei ole tänä syksynä haravoinut kertaakaan! Häpeä, laiska puutarhuri!
 Mirrinminttu oli tehnyt muutaman minikukan pensasruusun suojissa.
Jouluruusuja pitäisi saada enemmän pihaan. Sieltä ne nuput taas kurkistavat. Niiden kehitystä on ihana seurailla talvisessa pihassa, kun muutakaan seurattavaa ei oikein ole. Harmi vaan, että useammat jouluna saadut jouluruusut eivät ainakaan minulla ole menestyneet maahan siirrettyinä.
Kiva olla taas pitkästä aikaa täällä blogin parissa, vaikka tämä marraskuu ei ihan puutarhakauden huippua olekaan.

10 kommenttia:

  1. Monesti olin jo miettinytkin mitä sinulle ja puutarhallesi kuuluu. Kivaa että palasit<3
    Tämä leuto sää näillä seuduilla on taas kerran sekoittanut kasvien aikatauluja. Jouluruusuja haluaisin minäkin puutarhaan. Minulla ei ole niitä toistaiseksi vielä yhtäkään. Mukavaa marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tällainen pitkä tauko vähän vahingossa. Ensin hukkasin kameran muistikortin, sitten oli kylmää ja sateista, sitten huomasinkin että viime postauksessa onkin hujahtanut kuukausia! Kiva olla täällä taas!

      Poista
  2. Ollanhan sitä hengissä :) Kiva kuulla puutarhakuulumisiasi taas pitkästä aikaa. Ettet olisi saanut jotain syyssahrameita keväällä kukkivien krookusten sijaan? Itsellänihän ei siis ole kuin niitä keväisiä krookuksia, mutta mitä olen muiden blogeja tutkiessa huomannut, niin syyssahramit ilmeisesti tekevät juuri tuolla lailla pelkästään kukan syksyllä. Keväällä kukkivathan tekevät lehdet siinä samalla. Nyt sinulla on kuitenkin jouluruusun nuppujen seuraamisen lisäksi myös krookuksen kukkia ihasteltavana, olipa laji mitä tahansa. Meillä kukkii vain kuurankukkia, jos niitäkään :D Lumi alkaa hiljalleen peittää jo maata, joten pian myös kaikki mustat rötköt peittyvät matojen möyhennettäväksi. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengissä ollaan☺️ Vähän hiljaisempaa on ollut puutarhajuttujen kanssa, mutta josko tässä taas innostuisi. Itsekin epäilin aluksi, että olen tilannut vahingossa syyssahrameja, mutta tarkistin tilaukseni ja sitä paitsi syyssahramit ovat tosi paljon kalliimpia kuin nämä peruskrookukset. Tämä oli sadan pussi ja maksoi kympin, joten ehkä ovat ihan bulkkikamaa. Saa nähdä, aukeaako yksikään kukkimaan täällä marraskuun harmaudessa.

      Poista
  3. Kiinnostava ilmiö noiden krookusten kohdalla. Onneksi haravointi ei ole niin pakollista syksyllä, ei tuo lehtikerros näytä liian paksulta. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että lehdet maatuvat talven aikana. Tosin nuo tammenlehdet ovat aika paksuja ja usein niitä joutuu keväisin vielä siistimään.
      Kumma juttu tosiaan noiden krookusten kanssa. Tuossa oli pieni pakkasjakso, mutta oudolta tuntuu, että se olisi nämä jo virittänyt kasvuun.

      Poista
  4. Pöh, et ole laiska, vaan tarjoat ötököille talvehtimispaikkoja ja maaperäeliöille ruokaa jättämällä pudonneet lehdet maahan! Itse en haravoi muuta kuin sen verran, että siirtelen lehtiä pihatieltä kukkapenkkeihin, esimerkiksi jouluruusujen nuppujen suojaksi. Piti vetäistä lehdet silpuksi ruohonleikkurilla, mutta jäipä sekin tekemättä...

    Minulla on ollut ystävältä jouluksi saatu jouluruusu jo pari vuotta maassa oikein hyvällä menestyksellä. Kasvaa kirsikkapuun juurella ja tuntuu siinä viihtyvän. Tykkäsin siitä niin paljon, että viime vuonna istuttelin lisää jouluruusuja vähän eri paikkoihin. Kaikissa niissä on nuppuja, mutta jää tietysti vielä nähtäväksi, miten selviävät talvesta.

    Nappasin puutarhaliikkeen alesta syyssahramin sipuleitakin. Laitoin ruukkuun, niin voin nostella kuistille, kun ilmat kylmenevät. Yksi sieltä jo nuppua pukkaa. :) Pitää muistaa jatkossa laitella puutarhaankin, kivasti piristäisivät ankeaa syysmaisemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä en siis ole laiska, vaan todellinen luonnonystävä :) Kivampi ajatella niin. Ihanaa, että sinulla on useita jouluruusuja nupussa. Niitä täytyy ehdottomasti muistaa istuttaa lisää. Olen joskus Tanskassa nähnyt isoja polvenkorkuisia mättäitä jouluruusuja ja ne olivat aivan ihania. Omani on vuodesta toiseen pieni rimpula, mutta kukkii sitkeästi silti.

      Poista
  5. Kyllä olet nyt saanut syyskrookuksia😊 Minusta ne on älyttömän ihania, nauti ihmeessä näistä marraskuun hattivateista, kyllä keväällä kukkia riittää💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ne nyt nötköttävät hangen seassa. Tottahan se on, että keväällä on paljon muutakin ihasteltavaa.

      Poista