tiistai 30. maaliskuuta 2021

Kahvitauon kukat

Vuosi etätöitä takana ja varmasti jokunen kuukausi vielä edessä. Varsinkin nyt kun tekee päivät kotoa töitä on aivan mahtavaa, kun kevät etenee. Menen joka päivä vähintään kerran tauolle puutarhaan hetkeksi puuhailemaan. Sen jälkeen jaksaa taas istua koneen ääressä.
Krokuksia pilkistelee jo monesta paikasta.
Vaalean keltaiset krokukset ovat ihanan keväisiä.
Tänään löysin ensimmäiset kurjenmiekat kukassa. Nämä ovat ikävän lyhytikäisiä minun istutuksissani, mutta koska näitä saa niin edullisesti, niin istutan aina syksyisin lisää. Kaunis syvän sininen väri.
Lumikellot ovat kukkineet jo viikkoja, mutta näyttävät hyvältä yhä. Vuoden ensimmäinen lumikello on aina merkittävä tapaus.
Kahvitauon lopuksi jäin vielä ihmettelemään näitä syklaamin lehtiä. Ovat jo kaksi talvea selvinneet ja nyt selvästi levinneetkin. Näitä kasvaa kaksi lämpärettä, jotka ovat perujaan marketista ostetuista sylaameista, jotka istutin pari vuotta sitten syksyllä polun viereen tuomaan väriä. Tilasin Englannista syklaamin siemeniä, joiden piti olla kaikkein kestävintä kantaa ja luulin, että nämä olisivat niitä kunnes löysin talvella sen siemenpussin avaamattomana laatikosta. Eli hienosti markettisyklasmitkin voivat kestää. Saa nähdä tuleeko kukkia. Olipas taas piristävä tauko. Kunnon annos puutarhaa virkistää enemmän kuin isoin kuppi kahvia!

14 kommenttia:

  1. "Kunnon annos puutarhaa virkistää enemmän kuin isoin kuppi kahvia!" <-- Hyvin sanottu! Ihania pieniä kevään merkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä virkistävämpää on, jos yhdistää kahvin ja puutarhan. Nyt alkaa jo auringossa olla niin lämmin, että voi juoda kahvit ja ihailla kevään merkkejä.

      Poista
  2. Hienosti selvinneet syklaamit. Sama rytmi minulla, tauolla nopeasti ruoka napaan ja sen jälkeen tekemään kierros puutarhassa. Sitten jaksaa taas istua koneen ääressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierros puutarhassa kyllä piristää, varsinkin nyt kun samalla saa jopa vähän auringonpaistetta. Välillä vaan on vaikea malttaa palata siihen koneen ääreen...:)

      Poista
  3. Sama täälläkin, vietän ulkona yleensä joko yhden pidemmän tai pari lyhyempää taukoa, päivästä ja säästä riippuen. Onneksi on myös liukuva työaika, niin voi rytmittää päivää niin kuin itselle parhaiten sopii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös työaika omissa käsissä, joten voin päivän ohjelman mukaan ujuttaa sekaan puutarhahommia. Töissä on paljon puhuttu siitä, miten taukoja pitää muistaa pitää, jotta jaksaa. Kevään edetessä ei minulla ole ainakaan ongelmaa muistaa pitää taukoja.

      Poista
  4. Siälon näkyvis jo koko färien kirijo. Puutarhaa ihanampaa taukopaikkaa tuskin onkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä rupeaa jo värejä mukavasti näkymään. On niitä jo kaivattukin!

      Poista
  5. Siellä kukkii jo kovasti! Puutarha on kyllä mainio taukopaikka: tulee huomaamatta sopivasti liikettä (kävelyä, kumartelua, ehkä jopa konttailua) ja raitista ilmaa. Meillä ei tarvinnut vielä siirtyä etätöihin, joten en pääse tauoilla kiertelemään puutarhassa. Eipä täällä vielä oikein mitään nähtävää olisikaan, kun joka paikkaa peittää vielä melkein puolen metrin kinokset. Sitten voi kyllä tehdä tiukkaa töihin lähtö, jos aamulla huomaa ensimmäisen kevätkurjenmiekan tai krookuksen nupun juuri avautumaisillaan :D Aurinkoista pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On illalla uni maittanut, kun on työpäivän aikana käynyt pari kertaa puutarhassa puuhailemassa ja illat hujahtaneet kokonaan samassa hommassa. Loistavaa tauko- ja hyötyliikuntaa tosiaan.
      Aurinkoa pääsiäiseen sinullekin! Kohta sielläkin jo kukkii.

      Poista
  6. Vai että syklaamit on pärjännyt talven yli, toivottavasti saat myös kukkia. Meinaatko kylvää vielä ne siemenet nyt keväällä?
    Hienoa kun pystyt tauon aikana käydä puutarhan kasveja ihailemassa. Sinä onnen tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin ne siemenet heti kuistille kylvöön, kun löysin ne. Vielä ei kyllä näy elonmerkkejä. Katsotaan, miten käy. On kyllä erittäin hienoa, kun voi käydä puutarhassa päivän aikana. Muuten tämä vuoden eristyneisyys työyhteisöstä voisi käydä vähän rankaksi. Puutarha auttaa.

      Poista
  7. Kyllä tämä on ihanaa aikaa, kun joka päivä löytyy jotain uutta kun lumi pikkuhiljaa katoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Pakko käydä monta kertaa päivässä kurkkimassa, mitä on ehtinyt tapahtua.

      Poista