torstai 9. tammikuuta 2020

Uusia ennätyksiä

Viime vuonna olin niin onnellinen kun ensimmäinen lumikello kukki jo helmikuussa. Tänä vuonna saattaa olla uuden ennätyksen paikka. Kävin kalliolla vähän kurkkimassa, josko sieltä jo jotain olisi noussut, kun päivätkin jo pitenee, lämpötilat ovat plussan puolella, eikä hankikaan hillitse.
Ensimmäiset krookukset bongattu. Niitä nousee nyt kaikkialta. Miten suloista.
Syyssahramit ovat myös vielä ihan kivan näköisinä. Olisipa hauskaa, jos samaan aikaan pihassa kukkisi syys- ja kevätsahramit.
Kevätkurjenmiekat ovat myös porukalla lähteneet puskemaan kohti kukkimisennätystä.
Lumekelloa en vielä löytänyt kukassa, mutta kaukana ei olla. Harmillisesti olen tarkentanut lähes kaikissa kuvissa ruskeisiin lehtiin, mutta jos tarkasti katsoo, näkyy lumikellon päässä jo valkoista. Sieltä se kukka hyvin pian pullahtaa ilmoille ihasteltavaksi. Ja kun sääennuste lupaa plussakelejä vielä monta päivää, taitaapi olla, että saan tästä uuden lumikelloennätyksen. Olenkin haaveillut vuodesta, jolloin jokaisena kuukautena puutarhassa kukkisi jotain. Viime vuonna vain tammikuu jäi ilman kukintaa, joten nyt on mahdollisuus ympärivuotiseen kukintaan.
Kevätpikkusydämet ja muutkin perennat ovat myös lähteneet kasvuun. Pionien punaiset päät ovat sentään vielä maan suojissa.
Piti ottaa taikinamarjasta talvipistokkaita, mutta sepä ei enää ole lepotilassa ollenkaan. Ihan jo vihertää koko aita. Täytyykin leikata se ensi viikolla ja laittaa pätkät juurtumaan.
Tunnelma on omituinen. Toisaalta piha näyttää ihan syksyiseltä. Persiljat ja curry-yrtit vielä sinnittelevät lavoissa ja syyssahramit pilkistelevät sieltä täältä kalliolla.
 Toisaalta taas maa puskee piippoja minkä ehtii ja koko puutarha on lähdössä kasvuun. Mutta sitten tämä valo ja tämä kylmyys. Vaikka mittari ei näytä pakkasasteita ja aurinkokin välillä pilkahtaa, niin se ei ole kevätaurinkoa. Se on vielä selvästi talvista kylmää valoa, joka ei lämmitä.
Hyvin mielenkiintoinen tammikuu edessä, sillä kyllähän tässä vielä on mahdollisuus vaikka minkälaiseen pakkastalveen ja kinoksiin. Lapset kaipaisivat kovasti lunta. Minä voisin kyllä jatkaa tästä suoraan krookusten kukintaan. Mites te muut? Voiko kevät alkaa jo tammikuussa?

13 kommenttia:

  1. Voi, miten keväisen näköistä siellä on! Meillä on kymmenisen senttiä lunta maassa, mikä sekin on omituisen vähän vuodenaikaan nähden. Oikein hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä onkin yllättäen jo täysi kevät menossa. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Kuka hitossa nyt mitään lunta kaipaa, kun jouluruusut nuppuilevat (täällä kukkii jo), ja lumikellostakin pilkistää valkoista (täällä ei vielä)! Iiiihanaa!
    Hei, kesäisiin aatoksiin, jos jaksat vastata, sut on haastettu Saaripalstalla:
    http://saaripalsta.blogspot.com/2020/01/puutarhavuosi-2019.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, olitkin juuri vastannut tähän :-D
      Olet ennenkin kirjoittanut puutarhasi valkoisista kukista, joten vaihdan lennossa ja haastankin sinut tähän, johon itsekin ajattelin osallistua: kerro valkoisista perennoista puutarhassasi.
      Haaste on lähtöisin täältä:
      http://lappalainenetelassa.blogspot.com/2020/01/valkoiset-perennat-puutarhassa.html

      Poista
    2. Olen lähdössä viikonlopuksi Tukholmaan ja arvaa vaan mihin juoksen heti sunnuntai-iltana palattuani taskulampun kanssa..no tietenkin lumikellon kukintaa kurkkimaan. Miten huono ajoitus lähteä matkoille. Kiitos haasteista. Innolla otan valkoisten perennojen haasteen vastaan.

      Poista
  3. Hämmentävää, kerrassaan hämmentävää. Olisihan se pitänyt arvata, että sinäkin olet hypännyt suoraan syksystä kevääseen (kuten Saila Saaripalstalla). Minä toden totta toivoisin lunta ja pikkupakkasta jo mahdollisimman pian, sillä ei tämä vesikeli ja kymmenen senttiä lunta ole itäisen Suomen talvea nähnytkään. Jossain vaiheessa ennen maaliskuun loppua tulee vielä varmasti pakkasta (koska se on sääntö, johon ei poikkeuksia täällä tunneta), joten kasveille käy huonosti, jos ei ole lunta suojana. Mutta siltikin nuo piipot ja jouluruusun nuput ovat kyllä hellyttäviä. Toivottavasti teille ei tule järjettömiä pakkasia niiden riesaksi ja toivottavasti meillä kaikki piipot pysyvät kiltisti mullan alla ja silmut tiukasti supussa sinne huhtikuulle saakka! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan lunta teille ja aurinkoa meille😊. Täällä kevättähdet kasvattavat joka syksy jo lehdet, eikä kukinta näytä siitä kärsivän, eli kova luotto on näihin pikkuisiin, että lumet ja pakkaset kestäisivät. Ainakin jonkin verran. Eri juttu varmaan, jos kovat pakkaset iskevät ilman sitä lunta.

      Poista
  4. Ihanaa nähdä nuppuja mutta jotenkin myös pelottavaa. Täällä etelässä sade se vain jatkaa piiskaamistaan. Vihreät nurmikentät ovat outoudessaan hämmentäviä. Kunpa lumentulo ei sotkisi kasvien rytmiä ja pieniä alkuja. Jäädään ihmettelemään ja seuraamaan tätä oikullista vuodenkulkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa puutarhanhoidon jännitystä (ja ärsytystä) on nämä vaihtelevat vuodet. Koskaan ei tiedä, millainen talvi tulee. Nyt olisi kyllä kiva nähdä puutarha tällaisen tosi leudon epätalven jälkeen, kun syklaamitkin ovat talvehtineet penkeissä ja kasvukausi käynnistynyt näin aikaisin. Jäädään ihmettelemään.

      Poista
  5. Ei voi, ainakaa täälä. Siälä son maharollista. Siälä ainaki näyttää ihan tajuttoman kevääseltä. Meillon taas maa vuarostansa jääs, muutaman asteen pakkaasen turvin. Parin päivän päästä taas taitaa rapa lentää. Luntaku ei oo. Valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli taas maa aamulla jäässä, mutta iltapäivisin kaikki sulaa taas. Keskiviikkona pitäisi olla +7 astetta! Aikamoiset tammikuun lämpötilat.

      Poista
  6. No voi juupeli. Lämmintä on täälläkin ollut mutta en ole kyllä mitään piippoja huomannut. Pitää käydä vähän tarkempi kierros pihalla ja puutarhassa. Vai on sinulla ollut ympärivuotista kukintaa sekin on kyllä harvinaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypä piha läpi nenä kiinni maassa, niin sieltä voi piippoja jo pilkistellä. Yleensä ne huomaa helposti, kun lumikellot nousevat keväthankien läpi kukkimaan, mutta nyt kun lunta ei ole, niin täytyy tarkasti tihrustella.

      Poista