tiistai 25. tammikuuta 2022

Vihreää näkyvissä

Lounaisrannikon talvisää sahaa tuttuun tapaan edes takaisin. Loskasta lumipyryyn ja takaisin. Nyt on lumipyryjen jälkeen taas ollut lämpöasteita ja puutarhassa talven ihmemaa vaihtuu hetkessä jopa keväiseksi. Japaninsara Ice Dance on välttynyt tässä kohtaa jäniksiltä. Yleensä jänöt popsivat nämä lehdet suihinsa jossain vaiheessa talvea. Minulla on alunperin ollut yksi japaninsara, mutta se kasvoi niin isoksi mättääksi, että viime vuonna otinkin siitä toistakymmentä poikasta ja istutin metsäpuutarhan ja valkoisen puutarhan välille. Innolla odotan kevättä ja sitä, miltä uudet istutusalueet näyttävät.
Viime syksynä olin ahkera syystöissä ja sain lähes kaikki hommat tehtyä ajoillaan. Vain yksi pussillinen liian myöhään ostettuja ale-laukkoja jäi kuistille, ruohonleikkuri jäätyi kiinni terassiin ja nämä saniaiset, jotka oli tarkoitus kaivaa kasvilavaan talvehtimaan jäivät ruukkuihin. Yllättävän hyvältä näyttää! On kuitenkin ollut lähes 20 asteen pakkasia täälläkin.
Bambu on myös yllättävän sitkeä kasvi. Välillä se on peittynyt paksuun lumeen ja jäähän ja sitten kun lämpöä taas tulee, on se taas yhtä vihreänä lammen rannalla odottelemassa. Saa nähdä, onko tämä kestävä olotila, vai kuoleekohan nämä maanpäälliset osat kuitenkin. Monta vuotta tämä on pihassa kasvanut ja vähän levinnnytkin.
Lumen alta paljastui myös vuosi vuodelta kasvava murattimatto. Alunperin ajattelin, että muratti kasvaisi mäntyyn, jonka juurelle sen istutin, mutta se lähtikin levittäytymään maata pitkin ja löysi talon seinän, jonka sokkelia se jo kiipeää. Murattiseinä olisi kyllä hieno.
Alppiruusutkin näyttävät taas eloon heränneiltä. Kovilla pakkasilla niiden lehdet kutistuvat ihan rusinoiksi, mutta hämmästyttävästi lämpö saa ne taas vihertämään ja kasvamaan. Minä en suojaa alppiruusujani mitenkään keväisin. Luotan mäntyjen varjostukseen. Kerran koitin suojausta ja niistä suojatuista rodoista meni lehdet ruskeiksi, joten olen antanut koko homman olla. Takana mahonialla on aivan ihanat syvän vihreät ja kiiltävät lehdet. Mahonia leviää ilmeisesti siemenistä, sillä pikku-mahonioita löytyy aina välillä. En ole suurin mahonian kirkkaankeltaisten kukkien ystävä, mutta lehdet ovat kieltämättä hienot talvisinkin.
Lopuksi vielä magnolian nuppuja. Niitä näyttää ihan kivasti taas olevan ja toivotaan, että saadaan keväästä tasaisesti etenevä, niin saa nauttia magnoligan kukista mahdollisimman varmasti ja pitkään. Vielä ei sentään sipulikukkien piippoja näkynyt, vaikka täytyy myöntää, että kyykin niitäkin jo etsimässä. Joskus pihassa on ensimmäiset lumikellot kukkineet jo tammikuussa, mutta tänä vuonna ei varmaan ihan siihen päästä. Ehkä helmikuussa sitten...

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti näet magnolian kukkivan ja laitat kuvia tänne meillekin ihailtavaksi. Minun tekisi niin kovasti mieli istuttaa magnolia, mutta ehkä yritän vielä parantaa pienilmastoa ennen sitä.
    Siellä sää on varmasti sahannut enemmän kuin täällä meillä, vielä ei ole tarvinnut kärsiä jäätiköistä - ehkä sekin vaihe vielä koittaa. Toivon lumisuojan auttavan vielä niin kauan kuin on pakkasia.
    Siellä pääsee varmuudella nauttimaan lumikelloista paljon aikaisemmin kuin täällä on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saadaan kaunis magnolioiden kukinta keväällä. Pahinta on hallat, kun kukat ovat avautuneet. Nuput kyllä kestävät, mutta kukat menevät herkästi pilalle. Täällä on vuorotellen ollut kauniin lumista ja märkää ja liukasta. Lumisuojaan ei voi täällä luottaa.

      Poista
  2. Näyttää samalta kuin meillä yleensä huhtikuun puolivälissä :D Kiva on kuitenkin katsella keskellä talvea blogeista keväisempiä näkymiä mitä omasta ikkunasta näkyy. Murattisi on levinnyt hienosti, vaikka ei vielä mäntyyn olekaan innostunut kiipeämään. Ehkä se haluaa valloittaa talon seinän ensin. Mukavaa tammikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt taas on lunta niin, ettei vihreää näy. Näin nämä tilanteet vaihtuu. Köynnösten kanssa on aina sama, ne eivät ikinä halua kasvaa sinne, minne itse suunnittelee. Muratti ei näemmä tee poikkeusta tähän.

      Poista
  3. Mukavaa löytää tammikuussakin jotain vihreää puutarhasta! Tuo muratti on kyllä aika ihana, luulin etteivät ne selviä meidän talvesta.
    Ja magnolia, toivottavasti kukkii kaikilla noilla nupuilla keväällä!

    VastaaPoista