Mitä sitä sitten tekisi...

Nyt on täällä lounaisrannikollakin komea lumikerros maassa ja puutarhahommat pysähtyneet kuin seinään. Ruukut jäivät pesemättä, tammenlehdet haravoimatta, magnoliat ja pensasmustikat ovat vielä suojaamatta, laventeliruukku jäätyi maahan kiinni.  Muutama viikko oli ihan mukavaa ilman puutarhapuuhia; yleensä olen rientänyt Pikku kakkosen aikaan pihalle touhuamaan, mutta nyt on tullut Pingut ja Närpiäiset katsottua lasten kanssa moneen kertaan. Nyt huomaan kuitenkin vieroitusoireita ilmassa. Mitä ihmettä sitä sitten tekisi... Yleensä ei ole puutetta tekemisestä - aina on joku nurkka odottamassa taimilastia tai kitkemistä. Tulee myös ulkoiltua selvästi vähemmän. Voi kun olisi jo kevät. Tai no joulu ensin. Sitten heti kevät.

Katselin koneelta kuvia puutarhastani ja olin ihan ihmeissäni. Miten minä kesällä olin sitä mieltä, että missään ei kukkinut mikään tarpeeksi ja että koko piha on ihan kesken? 

Kuvia kun katsoo, niin kukkiahan on piha täynnä. Iskeeköhän keväisin jokin sokeus, että ei edes huomaa, kuinka kaunista on.  

Tätä ruusutarhaakin murehdin monena kertana, kun minusta kukinta ei ollut lainkaan runsasta ja nurmipolku oli ihan täynnä maahumalaa. Nyt kun kuvaa katsoo, niin pienet karkulaiset nurmella ei häiritse yhtään.

Täytyykin muistaa tämä ensi keväänä ja olla vähemmän kriittinen. Ja ottaa enemmän valokuvia! Kyllä näiden katseleminenkin taas virkisti. Eihän tässä ole kuin muutama hassu kuukausi ja kuistilla alkaa toivottavasti ensimmäiset sipulikukat nousta purkeistaan.