perjantai 15. helmikuuta 2019

Hangen kätköistä

Eilen katsoin lumoutuneena Saaripalsta -blogissa kuvia löytyneistä piipoista. Voisiko se olla mahdollista? Että nyt jo voisi löytää edes pienen lupauksen siitä, että kevät on tänäkin vuonna tulossa. Nyt on ollut niin paljon lunta, että koko puutarha on ollut aivan totaalisesti peittyneenä ja on tuntunut, että hetki, jolloin tuolta hankien keskeltä voisi jotain eloa löytyä, on vielä niiiin kaukana. Mutta onneksi luin eilen blogeja ja onneksi ehdin aamulla tehdä pienen kierroksen märän hangen vielä peittämässä pihassa, sillä sieltähän se löytyi! Vaikka muualla on vielä lunta useita kymmeniä senttejä, niin ison kiven ja hangen väliin oli sulanut muutaman sentin rako ja siellä törrötti aivan täydellinen krookus.
Nämä kevään ensimmäiset ovat vaan aina niin sykähdyttäviä. Paljon iloa pienestä asiasta.
Krookuksen lisäksi hangesta koristekirsikan alta pilkotti hopeahärkki.
Japaninsara oli maistunut vieraille. Ei haittaa. Onnekseni jänikset eivät olleet kalunneet omenapuita tai kirsikoita, jotka suojasin vain matalalla muovisuojalla. Sara kasvaa kyllä ennalleen.
Vironmuratti näyttää myös hyvältä talven jäljiltä. Haluaisin sen tuohon mäntyyn kiemurtelemaan.
Villapajun silmut näyttivät lupaavilta. Samoin pähkinäpensas on selvästi valmis kevääseen. Myös molemmat persikkapuuni näyttävät vähän liiankin valmiilta tositoimiin. Tiaiset lurittelivat oikein kunnolla, vesi virtasi ränneistä ja koko piha oli aivan lähtökuopissaan kevääseen. Nyt toivotaan sopivan tasaista menoa kohti kesää.

12 kommenttia:

  1. Jestas tämä oli sinulla vasta löytö tämä krookus . Mutta onhan tosiaan muitakin kevään merkkejä jo siellä. Pitää minunkin kun mennään mökille pitää silmät avoimina juuri tällaisiin paikkoihin. Kiva kun esittelit nämä meille, toivoa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on lumet vähentyneet vauhdilla ja pihasta löytyy jo kaikenlaisia piippoja. Kyllä tämä on ihanaa aikaa. Toivottavasti sinäkin löydät mökiltä jotain keväistä ihasteltavaa.

      Poista
  2. Siis se on siellä jossain, kevät! Täältä on turhaa vielä piippoja hakea, metriset hanget seinänvieriä myöten. Lohduttava tieto, kiitos siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne siellä hankien alla lepäävät ja vain odottavat pientä pälvipaikkaa, josta kurkistaa.

      Poista
  3. Täältäkään on vielä turha edes yrittää kukkapenkeistä mitään löytää ilman lumilapiota. Kevättä on kuitenkin selvästi ilmassa, sillä viherpeipot lauloivat eilen ja vesipisaroita tippui räystäiltä. Ja jos jossain päin Suomea piipottaa, niin se tietää sitä, että täällä seurataan perästä parin kuukauden päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se Suomessa menee, että etelässä jo leikataan nurmikkoa, kun pohjoisessa lapioidaan vielä lunta :)

      Poista
  4. Täällä meilläkin ovat kukkapenkit täysin lumen peitossa, joten vielä saa odotella. Muuten on hyvin keväistä. Aurinko paistaa ihanasti ja mittari on muutaman asteen plussan puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kevätaurinko vaan on ihanaa, vaikka vielä olisikin korkeat hanget puutarhassa. Ihan erilainen olokin, kun saa vähän paistetta.

      Poista
  5. Krookuksia ei viälä näy, mutta ansikkaa pilikistää pikkuusen kinttupoluun viärestä. Kuusenki alta kurkkii patjarikkua. Lumi on jo selevästi alentunu.

    VastaaPoista
  6. Ekat piipot on juhlan paikka. Meillä ei vielä näy mitään, lunta on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina juhlan paikka. Vaikka hetki tästä vielä kukintaan menisikin.

      Poista