perjantai 31. tammikuuta 2020

Tammikuun tunnelmia

 Minulla on kuistilla ulko-oven vieressä isohko istutuskori, johon lisään aina kauden ihanuuksia. Nyt kun jouluna ostetut hyasintit alkoivat jo nuupahtaa ja syklaamit vetäytyivät mukuloihinsa, ostin tällaisen hurmaavan huone-esikon koristamaan sisäänkäyntiä.
Laitan aina koriin syksyisin myös lisää sipuleita ja viime syksynä pistin multiin kevätkurjenmiekkoja, jotka ovat nyt aloittaneet kukintansa. Olen vuosien saatossa kokeillut monia sipulikukkia kuistilla ja kevätkurjenmiekat ovat ehdottomasti parhaita. Ne kukkivat aikaisin, mutta eivät tule honteloiksi vähäisestä valosta niin kuin vaikka krookukset.
 Tällaista iloista sekamelskaa tässä kestoistutuksessa tällä hetkellä.
 Valkoinen hyasintti on selkeästi viime joulun istutuksia, sillä se on tehnyt noin hillityn kukkasen. Tai saattaapi olla vuodelta sitäkin ennen. Kevätkurjenmiekat eivät valitettavasti jostain syystä kuki tässä uudelleen, vaikka saavatkin taatusti kuivan jakson kesällä.
Kuistilla alkavat monivuotiset kasvitkin heräillä. Patiopersikkaan ei taaskaan tule kuin muutama kukka, sillä se vietti kesänsä jälleen oman onnensa nojassa kuivuudesta kärsien, kun puutarhuri lomaili saaressa.
 Sitten pitikin kipaista ulos katsomaan, mitä persikkapuulle siellä kuuluu. Voihan persikka! Uloimmat nuput ovat jo alkaneet raottua ja pieni pinkki pilkahdus on näkyvissä. Jos nyt kuitenkin rouva Maira malttaisi hetken tai saattaa halla korjata kauniit kukkaset. Persikka-Maira on nyt toista talvea pihassa ja viime vuonna se teki yhden hedelmän. Se on kasvanut todella nopeasti ja on jo tuuhea pikkupuu. Voi kun sen kukinta tänä vuonnakin onnistuisi. Se oli aivan lumoava viime keväällä. Viime kesänä istutin sille kaveriksi aprikoosi-Tiinan. Tämän kevään odotetuin juttu olisi nähdä ne molemmat kukassa.
 Puupioni on kovasti kasvussa. Tämä kukki ekaa kertaa viime vuonna, mutta jotenkin petyin siihen. Ehkä olin odottanut jotain mahtavaa ja kukinta olikin tavallisen pionimainen.
 Ilokseni lumikelloja pilkahtelee useasta paikasta. Jos vihdoinkin olisin saanut ne viihtymään pihalla ja ne alkaisivat levitä ihaniksi lämpäreiksi.
 Melkein kaikissa magnolioissa on nuppuja. Tähtimagnolia ´Rosea´aikoo järjestää oikein kukkanäytöksen nupuista päätelleen. Kokoa se kasvaa hyvin hitaasti, mutta kukinta onneksi lisääntyy vuosi vuodelta.
 Ruustarhassa näyttäisi siltä, että Sointu on ottanut pienen varaslähdön ja kasvattanut uusia versoja ja lehtiä.
 Vieressä Ritausma on päättänyt seurata esimerkkiä.
Tällainen tammikuun viimeisen päivän katsaus täältä Turusta. Huomenna alkaakin sitten kevät ja ensi viikolla ajattelin aloittaa siemensekoilut. Hankikylvöjä ei pysty tekemään, mutta ehkä lyhyt kylmäkäsittely voisi vielä onnistua ulkonakin. Hyvää viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. Ihana sekameleska koris :) Siälon jo ihan selevästi otettu varaaslähtö kevääsehen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei pysy asetelmat järjestyksessä täällä vaan elävät vähän omaa elämäänsä.

      Poista
  2. On siellä keväistä! Kunpa vain nuo varaslähtöä yrittävät pikkupuut pysyisivät vielä tiukasti nupullaan edes helmikuun yli. Tiedä minkälaiseksi tämä kummajaistalvi vielä kääntyy ennen kevättä. Korin sekamelska on loppujen lopuksi aika hurmaava. Aivan kuin kasvit olisivat itse etsiytyneet sinne ja kukkivat milloin tahtovat. Hyvää viikonloppua ja helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persikka kukkii muutenkin vähän turhan aikaisin Suomen ailahtelevaa kevääseen nähden. Viime keväänäkin jouduin suojaamaan sen kesken kukinnan kun toukokuussa tuli hallayö. Hyvää helmikuuta sinullekin. Saa nähdä tuleeko ennätysaikainen kevät vai täyskatastrofi.

      Poista
  3. Voi, miten ihanan keväisiä kuvia, kun jo magnoliankin nuput pullistelevat! Täälläkin pidellään peukkuja, että ei tule enää paukkupakkasia, kun lumipeite on kovin vähäinen ja teillä ei ole minkäänlaista suojaa aroille kasveille. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei tosiaan ole lumesta suojaa, mutta näköjään sen kummempia pakkasiakaan ei ole näköpiirissä. Magnolian nuput kestäisivät kyllä hyvin pakkasia, mutta kukat menevät herkästi pilalle pienestäkin hallasta.

      Poista
  4. Oi noita kevätkurjenmiekkoja, niin ihania💙 Kovin pitkällä ollaan sielläkin kevään kanssa. Ensi viikolla vähän kylmenee mutta sitten taas lämpenee. Ihan hyvin voi minusta vielä talvikylvöjä laittaa, eiköhän nuo lämpötilat vielä tässä sahaile ennen toukokuuta👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkurjenmiekat ovat ihanan keväisiä. Kohta niitä voi ihastella penkeissäkin. Pientä pakkasta tosiaan näyttäisi lähipäiviksi tulevan, mutta sitten taas lämpenee. Taidan silti laittaa vielä ulos perennojen kylvöjä.

      Poista
  5. Voi persikka! Toivottavasti se malttaa vielä hetken... Minulla on myös persikka haaveissa, mutta en ole ihan varma mihin se kannattaa istuttaa tuulisella pihalla. Täytyy keksiä sille joku suojaisa paikka. Toivottavasti saat satoa tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että malttaa. Tätä Maira-persikkaan voin suositella kyllä. Vaikuttaisi olevan yllättävän kestävä. Tästä talvesta ei nyt voi puhuakaan, mutta viime talvena oli kuitenkin kunnon pakkasia, niin siitä ei paleltunut oksan kärkikään.

      Poista
  6. Uskomattomia tammikuun kuvia puutarhastasi! Täällä on tällä hetkellä hiukan lunta, mutta saa nähdä sulattaako huomiselle luvattu vesisade kaiken.
    Kuistisi vaikuttaa aika ihanalle paikalle:)

    VastaaPoista
  7. Minä ostin viime vuonna tähän aikaan valkoisen huone-esikon ja se on mökillä kukkinut sisällä koko ajan. Toivottavasti nyt jaksaa vielä hetken odottaa että saisi vähän enemmän valoa. Miltä tämä Maira persikka maistui? Meillä voisi olla sellaiselle paikka jos on talvenkestävä ja hyvän makuinen ja tietysti kaunis kukinta.

    VastaaPoista