lauantai 11. helmikuuta 2017

Kevään ensimmäinen persikankukka

Joka päivä olen kurkkinut, joko kuistilla ruukussa kasvavan persikkapuun pinkit nuput olisivat auenneet. Tänään ensimmäinen kukka oli auennut ja illan hämärässä oli pakko mennä kuvaamaan.
 
Olen ollut monta päivää kovan flunssan kourissa ja sohvalla peiton alla on ollut hyvin aikaa käydä läpi puutarhalehtiä, kirjoja ja vanhoja taimikuvastoja. Ensi keväänä on aika istuttaa tämä Red haven  puu ulos. Sen tilalla haluaisin toisen, ehkä hieman pienempikasvuisen persikkapuun.
Persikkapuun lisäksi löysin selailemastani taimihinnastosta, että tarjolla olisi myös nektariini- ja aprikoosipuita! Lisäksi minun rupesi tekemään mieleni ruusumantelia ruukkuun tänne kuistille. Metsäpuutarhan koristeeksi haluaisin jonkin magnolian niinikään ruukkuun ja kuistilla talvetettavaksi.
Ai niin ja sitruunapuu. Siitä olen jo haaveillut vuosia. Mitenköhän tänne kuistille mahtuisi kokonainen hedelmäpuutarha? Kun kuisti valmistui, tuntui se isolta. Vuosi vuodelta se tuntuu jostain syystä pienentyvän ja pienentyvän. Kohta päästäkseen sisällä joutuu raivaamaan tilaa viidakkoveitsellä.
Upeaa lauantai-iltaa kaikille!

7 kommenttia:

  1. Todella kaunis persikkapuu ja aivan ihania unelmia! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo persikkapuu! Kukkiiko se aina näin aikaisin? Suosittelen kyllä sitruunaa, se on todella kiva! ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna se kukki mielestäni maaliskuun lopulla. En tiedä, miksi se nyt jo aloitti. Pölyttäjiä ei ole kauheasti liikkeellä, joten täytynee tarttua siveltimeen. 😁

      Poista
    2. Olen tässä vähän selaillut persikoita nettikaupoista... Saas nähdä! :) :)

      Poista
  3. Voi miten ihania! Eikös persikan voisi istuttaa ihan maahankin? Ihana olisi tuollainen puu, minäkin olen haaveillut niistä. Plantagenissa oli ainakin paljon sitruunapuita nyt myynnissä. Pieni ahtaus ei haittaa suloisen kukinnan rinnalla mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon ruukussa kasvavan puun istutankin keväällä ulos maahan. Katsotaan, miten selviää.. Mutta tilalle ostan uuden pienemmän puun tai puita. Täytyykin käydä Plantagenissa joku päivä, jos sieltä löytyisi sitruuna. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista