Mansikkamaalla maaliskuussa

Kevät rynni pihaan niin vauhdilla, että yht´äkkiä onkin kädet täynnä puutarhahommia. En ehtinyt edes rodoja suojata kevätahavalta, kun maa onkin ihan sula jo. Olen suojaamisen sijaan siistinyt ruusupenkkiä, katkonut kuivuneita perennanvarsia katteeksi maahan, kitkenyt ensimmäiset maahumalat nurmikosta, leikannut ruusujen oksia, jotka kasvavat liiaksi käytäville ja koittanut löytää talvehtivia kotiloita. Yksi löytyi eilen! Tänään löytyi jotain hauskempaa: ensimmäinen krookus kukassa!

Krookuksia näyttäisi olevan tulossa ympäri pihaa aika joukko. Minkähän värisiä ne mahtavat olla? En yhtään muista.

Vihdoin myös uskolliset kolme lumikellon kukkaa ovat nousseet maasta.

Ilokseni olen huomannut talven kohdelleen kasveja huomattavasti hellemmin kuin edellinen talvi. Kaikki ruusut ovat elossa ja hyvissä voimissa ja kasvattavat jo kovaa vauhti lehtiä. Tässä William Baffin.

Mirrinminttukin on kasvattanut ensimmäisiä uusia lehtiään.

Nämä suloiset vekkilehdet kuuluvat poimulehdelle.

Harmi, että jouluruusut kukkivat lehtiensä alla. Ainakin tämä minun jouluruusuni. Täytyy lehtiä siirtää, että näkee nämä kauniit kukat. Kuistilla ennen joulua ostamani iso jouluruusu on vieläkin kukassa ja täynnä nuppuja. Se täytyy istuttaa tuon toisen jouluruusun seuraksi.

Muistin myös istuttaneeni opuntian sorarinteeseen syksyllä ja sieltähän se löytyi tammenlehtien alta. Vaikea sanoa, onko se elossa vai ei. Se on painautunut maata vasten, mutta tuntuu aika kiinteältä vielä. Nouseekohan se tästä vielä vai oliko tämä taas niitä toisia kokeiluja, joita ei jälkeenpäin tarvitse muistella.

Ai niin se mansikkamaa. Siitähän minun piti kertoa. Harhauduin vain kuvaamaan kaikkea pihallani, niin juttukin lähti rönsyilemään. Olen siis päättänyt taistella tuulimyllyjä vastaan ja perustaa pienen hyötytarhan myös tänne kaupunkipihaan. Paikaksi valitsin pihan haastavimman paikan, eli kallion suuren syreenikasvuston vieressä. Sain jostain lehdestä inspiraation hyötytarhasta, joka oli luonnollisesti ripoteltu metsäympäristöön enkä pääse tästä ideasta nyt eroon. Niinpä olen päättänyt aloittaa massiivisen taistelun vanhaa syreenikasvustoa vastaan. Onneksi kalliolla multaa on vain rajallinen määrä, joten olen saanut aika hyvin kaivettua juuria pois. Syreeni on siis tällainen valtava rohjo, jossa ei enää paljon lehtiäkään ole, kukkia en ole siinä muistaakseni nähnyt koskaan. Se on levittänyt juurivesojaan varmaan viiden neliön alalle juuri tulevan höytytarhani kohdalle.

Tähän sammaloituneen kiven viereen olen rakentamssa mansikkamaata kuukausimansikoille. Olen rajannut aluetta isoilla kivillä ja ajattelin kaivaa tästä mahdollisimman paljon syreeninjuuria pois ja laittaa sitten suosiolla juurimaton ja uutta multaa.

 Kuukausimansikan taimia minulla on parikymmentä nyt kasvamassa.

Nautin niin sanoinkuvaamattomasti näistä kevään päivistä, kun saa jo upottaa kätensä multaan ja repiä syreeninjuuria sydämensä kyllyydestä. Lapset leikkivät yhtä mielissään mutaleikkejä viereisellä leikkipaikalla ja kaikki on taas juuri niinkuin pitääkin!