maanantai 6. toukokuuta 2019

Hyytävän kylmä toukokuun ilta

HRRR.... tulipas kylmä kun kävin pikaisella kuvauskierroksella puutarhassa.
Kylmyys on siitä hyvä, että kukinta ei ole ohi parissa päivässä, niin kuin esimerkiksi viime kevään hellesäissä. Magnoliani 'Vanha Rouva' oli juuri aloittamassa kukintaansa, kun yöpakkaset alkoivat ja se jumittui tähän tilaan. Kukat eivät ole auenneet, mutta toisaalta ilokseni ne eivät ainakaan vielä ole ruskistuneetkaan. Eli ehkä magnolia vielä miettii, mitä tekisi. Toivottavasti se päätyy avaamaan kukkansa kokonaan.
Magnolian alla kukkii valkoisia ja perinteisiä liiloja kirjopikarililjoja.
 Huomasin myös tällaisen hassun värisen. On ruudullinen, mutta pohjaväri on valkoinen.
 Kohta alkaa tulppaanien tähtihetket. Myös keisarinpikarililjat kukkivat pian.
 Valkoinen puutarha on parhaimmillaan iltahämärissä. Tänne tilaamani rautakeinun pitäisi saapua loppuviikosta.
 Ostin viime kesänä varjoliljan, joka myytiin taimistolla muutamalla eurolla, sillä heillä oli menneet valkoiset ja punaiset sekaisin. Pistin loton vetämään ja toivon, että tästä avautuisi valkoinen kukka.
Kallion kukkapuita koitin suojata hallaharsoilla viikonloppuna, mutta nyt ei luvata hallaa, joten saavat olla ilman. Kukat olivat vielä tallessa persikalla ja aprikoosilla. Nyt toivoisin vähän lämpimämpää ilmaa ja paljon pölyttäjiä, jotta saisin muutaman hedelmänkin maistella.
Menin hakemaan rautakaupasta tänään kompostikuiviketta ja ohimennen ostin takakontin täyteen pelargoneja ja samettikukkia. Muutaman laitoin jo ulos ja loput saavat hetken odotella kuistilla. Näistä näkee ainakin, jos hallat ovat taas käyneet pihassa.

8 kommenttia:

  1. Eiköhän ne magnolian kukat pikku hiljaa avaudu, kun sään pitäisi vähitellen lämmetä! Ihania kukkia siellä sinulla onkin, ja nuo kukkivat puut kruunaavat kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kukinta tuosta vielä etenee. Nyt on kyllä ihanaa, kun alkaa olla kukkia. Mitä enemmän, sen parempi.

      Poista
  2. Toivottavasti varjolilja on toivottua väriä. Kun kerran magnolian kukat kesti pakkaset niin uskoisin niiden avautuvan kun lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen olisi kiva, kun sellaista minulla ei vielä ole, mutta onhan se punainenkin kaunis.

      Poista
  3. Kukinta tosiaan kestää pidempään näillä keleillä.Jotain positiivista sentään kylmästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä magnoliat kukkivat vain muutaman päivän. Samoin tulppaanien kukinta oli hetkessä ohi. Nyt kaikki etenee vähän rauhallisemmin.

      Poista
  4. Minä olen nyt vähän harmissani näistä kylmistä keleistä, sillä kasvukaan ei tunnu etenevän. Krookukset ja muut pikkusipulit ovat oikeastaan jo kukkineet, seuraavissa kukkijoissa on jo nuppuja havaittavissa, mutta eivät lähde kasvamaan ylöspäin eivätkä avautumaankaan. Tulppaaneissa ei ole edes nuppuja vielä, joten perästä tullaan ja kaukana :D Noh, odotellaan. Edelleen otan mieluummin kylmät säät nyt kuin parin-kolmen viikon päästä. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmyys on kyllä hidastanut kevään etenemistä kovasti, mutta tosiaan parempi nyt kuin kesäkuun alussa. Toisaalta ihan kiva, kun kevään tahti vähän rauhoittui. Ei tule tunne, että kaikki on hujauksessa ohi.

      Poista