tiistai 7. toukokuuta 2019

Varjojen väki

Kun tulppaanit ja kirsikkapuut vievät väriloistollaan huomion, asustelee talon pohjoispuolen suojissa, kaariporttien juurella varjojen väki. Vielä nyt alkukeväästä varjojen väkeä varten on kyykistyttävä ja ihailtava läheltä maanrajaa. Kun kuunliljat, saniaiset ja kilpiangervot ponnistavat esiin, ei kumartelua enää tarvita. Nimestään huolimatta varjojen väki ei ole synkkää ja pelottavaa sakkia, vaan päin vastoin hieman ujoja ja vaatimattomia.
Tarhakoiranhammas 'White Beauty' kääntää kukkansa vienosti syrjään.
 Rusokoiranhampaiden kukinta on jo ohi, mutta niiden lehdet ovat koristellisia ilman kukkiakin.
Tupastiarella 'Pink Skyrocket' rakastaa uutta naapurustoaan. Se kasvoi ennen metsäpuutarhassa, mutta ilmeisesti silti liian aurinkoisessa paikassa. Kun siirsin kasvit varjon väen joukkoon, ne aloittivat ennennäkemättömän kukinnan ja kasvun.
 Ja sitten näihin kolmilehtiin. Istutin viime keväänä viisi erilaista, pienistä mukuloista kasvattamaani kolmilehteä tänne. Koska kesä oli superkuiva, luulin kolmilehtien kuolleen kastelun puutteeseen, kun lomailin saaressa. Syksyllä istutin tilalle mm. syysvuokon, koiranhampaita ja tulppaaneja sen enempää miettimättä.
 Mutta nyt siinä sitten kasvaa kolme kolmilehteä. Yllä arvelisin olevan Trillium sessile. Upeat lehdet.
 Nämä kaksi vihreälehtistä voivat olla T. erectum, T. flexipes tai T. grandiflorum. Olen kutakin yhden istuttanut. T. luteum on myös istutettu, mutta se näyttäisi kuvissa olevan kirjavalehtinen. No nyt odotellaan ja katsotaan, mitä tulee. Ei saisi olla hätähousu.
 Alppikärhö 'Pink Princess' tekee jo kaariportissa nuppuja. Ihanaa, kohta saa kulkea kukkivan kärhökäytävän läpi. Yksi tarhaviinikärhö ei osoita elonmerkkejä portissa. Jippii! Olen ehkä sydämetön ihminen, mutta minulle jokainen kuollut kasvi on tilaisuus ostaa uusi.
 Pystykiurunkannukset kasvavat ja kukkivat vaatimattomasti kaariporttien ympärillä.
 Valkotäpläimikkä 'Raspberry Splash' alkaa pian kukkia. Saadaan vähän pinkkiäkin varjoon.
 Samoin 'Mrs. Moon'. Imiköissä on hienot lehdet ja merkillinen kaksivärinen kukinta.
'Sissinghurst White' saattaa saada siirron valkoiseen puutarhaan. Ihana tämäkin.
 Rotkolemmikki Jack Frost kuuluu suosikkeihini. Sen kukkanuput ovat pieniä ja pyöreitä kuin nuppineulan päät.

 Rotkolemmikki 'Alexander´s Great' jo vähän antaa alkumakua taivaansinisestä kukinnastaan.

 Onkohan tämä italianmunkinhuppu? Niitä istutin muutaman viime syksynä. Tämä on niin kivaa!  Perustin tämän alueen viime vuonna ja monet nousevista kasveista ovat sellaisia, mitä en edes muistanut istuttaneeni. Saa kivasti googlailla ja etsiä tilausvahvistuksista, että mitä kaikkea täältä on vielä odotettavissa. Kärsäkalloja ei ole vielä noussut. Toivottavasti niitäkin jokunen olisi selvinnyt.

Tulipas jättimäinen postaus näistä pikkusista. No, ne ovat sen ansainneet.

10 kommenttia:

  1. Kaikkea jännittävää sieltä nousee! Mun amurinkärsäkalla on vasta parin sentin pituinen, ruskeahko alku kukkapenkissä, nousee näköjään hitaasti ja on kovin huomaamaton. Maltti olisi näissä hyvä, mutta ei sitä allekirjoittaneella aina riitä. Toisaalta yllätykset on kivoja, jos vaikka huomaa jonkun unohtuneen yksilön olevan jo hyvässä kasvussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä toiveita elätän, että joku kärsäkalloista sieltä vielä nousee. Pitäisi uusiin istutuksiin aina merkitä, mitä missäkin kasvaa, mutta harvoin olen niin järjestelmällinen. Mutta onhan tämä jännittävämpää näin.

      Poista
  2. Monta aarretta jo noussut tai nousemassa maasta. Hyvä periaate, kuollut kasvi on tilaisuus ostaa uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä jo paljon aarteita, mutta aina joukkoon mahtuisi vielä lisää. Varjon kasvit ovat tosi mielenkiintoisia.

      Poista
  3. Sana varjojen väki kuulosti kivalle! Minullakin hieman tätä väkeä kasvaa mökkipihan yhdessä osassa. Kivat kaaret tuossa käytävässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva, kun puutarhassa on erilaisia kasvupaikkoja varjosta aurinkoon, niin on mahdollisuus valita erilaisia kasveja. Kaaret ovat halvinta mahdollista laatua, joten toivottavasti jonkin aikaa edes kestävät..

      Poista
  4. Kauniita pikkuisia. Tosi koristeellisia lehtiä joissakin noista. Minulla on tutkimusmatka varjojen pikkuväkeen vasta aluillaan. Tupastiarellan hankin ihan loppusyksyllä alennuksesta ja se on vieläpä hengissä. Pitääkin nyt alkaa perehtyä muihin varjossa viihtyviin pikkuisiin kun on uusi aluekin ihan vain niitä varten tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sinun uudesta alueestasi. Mielenkiinnolla odotan lisäkuvia. Tupastiarella on minusta ihana, hoidontarpeeltaan vaatimaton ja se on helppo jakaa. Varjoon löytyy kaikkea ihanaa.

      Poista