perjantai 12. huhtikuuta 2019

Toisella puolella pihaa

Kun aloitin seitsemän vuotta sitten puutarhan raivaamisen, aloitin sen talon eteläpuolelta. Sinne perustin aluksi ruusutarhan ja metsäpuutarhan. Oikeastaan vasta viime kesänä aloin kunnolla pohjois- ja itäpäätyjen muokkaamiseen. Pohjoispuolelle tein erilaisia käytäviä, joiden väleihin istutin kaikenlaista.
Oikealla kulkee turveharkon paloilla reunustettu pääväylä, joka vie talon viertä kohti itäpäätyä. Sen lisäksi on pienempiä risteileviä polkuja sinne tänne, jotka on rajattu sillä mitä on sattunut pihasta löytymään.

 Olen myös harjannut kalliota näkyviin muodostamaan lisää polkuja. Minä olen selvästikin polkuihminen.
 Koska kirjanpitoni istutuksista on olematonta, odotan erityisen innolla, mitä täältä nyt mahtaakaan nousta. Yllä ihastuttavan outo koiranhammas. (Edit tämä ei olekaan koiranhammas, vaan mysteerikasvi)
 Tätä en tunnista. Näitä nousee useampiakin varjoisasta polun varresta. Mielenkiinnolla odotan, mikä tästä kehittyykään. (Edit tämä ei olekaan mysteerikasvi vaan koiranhammas)
 Potkin kevättä vähän eteenpäin ja istutin muutaman orvokin maahan tuomaan väriä. Pakkasyön jälkeen ne retkottavat aina dramaattisesti pitkin maata. Nyt iltapäivän lämmettyä kukat ovat taas korkealla.
 Ostin viime vuonna kalliolle pienen sillan. Maalasin sen nyt kevään innoittamana keltaiseksi. Se halkoo hyötypenkkejä.
Huhtikuun työmaa on puolestaan tämä kasvilavojen rakentaminen lasten leikkipaikkaa rajaamaan. Viimeistelyä vailla valmiita jo. Värinkaipuussani maalasin nämä vaaleanpunaisiksi.
Viime vuonna talon itäpäätyyn valmistui valkoinen puutarha. Tämänkin heräämistä odotan kovasti. Istuttelin sinne kaikkia valkoisena kukkivaa ja vähänkään puolivarjossa viihtyvää.
Pikkusipulikukkia siellä jo pilkistelee: krookuksia, lumikelloja, helmililjoja. Kaikki valkoisena - tottakai.
Valkoista puutarhaa rajaava taikinamarja-aita on jo lehdellä. Onpas ihanan aikainen kasvi tämä taikinamarja. Ihanaa ja toivottavasti lämpenevää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Kesäkukkaomavaraisuus

Blogeissa on hienoja postauksia omavaraisuudesta ja siihen pyrkimisestä. Itselläni olisi aika laihat oltavat, jos yrittäisin oman maan kasviksilla täyttää vatsaani, mutta eräänlaisesta omavaraisuudesta minäkin haaveilen. Haluaisin olla kesäkukkien suhteen omavarainen.
Haaveenani olisi, että minulla olisi niin paljon erilaisia ihania pelargoneja, että voisin aina pistokkaista lisätä niitä kymmenittäin ja saada kaikki aurinkoiset paikat mökillä ja kaupungissa täyteen näitä maailman helpoimpia ja kiitollisempia kesäkukkia. Pelargonien talvetus onnistuikin tänä vuonna hyvin, mutta pistokkaista juuret kehitti vain yksi. Höh! No, tuli edes yksi lisää, mutta saattaa olla, että omavaraisuuteen en pelargonieni kanssa ihan täysin vielä pääse. Muutama on ehkä kuitenkin ostettava.

 Murattiomavaraisuuden olen sen sijaan saavuttanut. Talvetin istutuksista näitä kirjavalehtisiä muratteja autotallin ikkunalla ja ne kaikki selvisivät. Myös ulos ruukkuihin jääneet muratit selvisivät ja otin niistä lisää pistokkaita, jotka juurtuivat kaikki. Lisäksi jopa maahan ilmeisesti syksyn tohinoissa pudonneet kirjavalehtisen muratin pätkät olivat juurtuneet ja alkaneet kasvaa. Löysin niitä lumien sulettua paristakin kohtaa pihasta kasvamasta. Eli murattia minulla on aivan omiksi tarpeikseni.
Pistokaslisäyksessä onnistuin myös verenpisaran kanssa, josta kaksi kolmesta leikkaamastani pistokkaasta lähti kasvattamaan juuria. Verenpisara sopii hyvin varjoisempiin kohtiin pihaa ja se viihtyy talvet hyvin kuistin viileydessä. Valkoiseen puutarhaan haluaisin ostaa ruukkuihin kaksi valkoista verenpisaraa. Ne täytyisi vielä jostain saada, niin pärjäisin omillani verenpisaroidenkin suhteen tulevaisuudessa.

 Käytin viime kesänä liisankukkaa täytekasvina istutuslaatikoissa pelargonien kanssa ja nostin laatikot syksyllä sellaisenaan autotallin ikkunalle. Pelargonit ovat vähän jääneet liisankukan jalkoihin, joka viihtyikin yllättävän hyvin autotallissa.
 Yrittelin vähän kaikkia kesäkukkia talvettaa ja varsinkin hopeavillakot talvehtivat kuistin jouluasetelmassa hyvin ja ovat nyt tuollaisa pitkiä hujoppeja. Hieman haastavia kesäkukka-asetelmiin nykyisessä muodossaan. Mutta näillä mennään ja ollaan hopeavillakko-omavaraisia.
Yksi suosikkini kesäkukissa ovat tulilatvat. Ne kestävät hyvin kuivuutta ja kukkivat runsaasti. Ne alkoivat jopa keskellä talvea kukkia kuistilla. Autotallissa ja mökillä kellarissa talvehtineet tulilatvat kuolivat, mutta kuistilla olevat porskuttavat komeasti. Vieressä ruukkuruusu, jotka myöskin talvehtivat hienosti.

Lahjaksi saamani kukkakori, jossa oli erivärisiä jalohortensioita ja lankaköynnöstä on myös talvehtinut kuistilla. Kiva nähdä, minkälainen siitä nyt kasvaa. Jalohortensioita olen kaivanut myös maahan syksyllä ja näyttävät talvehtivan ihan hyvin myös niin. En itse koskaan osta jalohortensioita, koska ne vaativat niin valtavasti vettä koko ajan, mutta saan niitä usein lahjaksi. Miljoonakello ja huovinkukka näyttävät menettäneen henkensä talven aikana. Tylsää. Miljoonakello on lemppariamppelikukkani. Taidan niitä joutua siis kevään edetessä muutaman taas ostamaan.

 Viime kesänä kokeilin ekaa kertaa mukulabegonioiden kasvatusta ja se sujuikin oikein hyvin. Parikymmentä begoniaa kukkivat koko  kesä suurin kukin, mutta olivat tilaamieni valkoisten sijaan kirkkaan oransseja. Talvetin mukulat kenkälaatikossa kuistilla ja nyt ne ovat kaikki alkaneet työntää vaalenpunaista kasvua. Täytynee piakkoin istuttaa ne ruukkuihin. Tilasin lisää mukulabegonioita (jos nyt tulisi niitä valkoisia) ja lisäksi joitain muitakin begonioita. Näiden talvettaminen oli yllättävän helppoa ja etuna on, etteivät nämä vie paljon tilaa talven aikana. Ehkä ensi vuonna olen begoniaomavarainen.
 Lisäksi olen kylvänyt samettikukkia ja pian kylvän krasseja ja tuoksuherneitä. Suorakylvän myös aina paljon kesäkukkia joka puolelle. Ja onhan minulla sitten iso joukko monivuotisia ruukkukukkia, joita voi tuoda kesäkukkien seuraksi kuistille kesäisin. Oli pakko ottaa kuva pikkuruisesta hondonvaahterastani, joka availee lehtiään. Niin suloinen, että en taida sitä vielä raaskia maahan istuttaa.
Hyvä kikka täyttää ruukkuja kukilla on myös laittaa niihin perennojen jakotaimia. Viime vuonna minulla oli mm. mirrinmintun tuppaita ruukuissa ja ne kasvoivat niissä kovasti. Syksyn tullen istutin ne sitten penkkeihin.
Vielä on vähän matkaa siihen, että saisin valtavan kesäisen kukkahimoni hoidettua ilman ostosreissuja, mutta aika pitkällä jo ollaan.

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Mökkipuutarhan kaivattu jälleennäkeminen

Mieheni seuraa keväisin päivittäin netissä saariston jäätilanteen kehittymistä. Perjantaina hän ilmoitti innoissaan, että nyt oli jäät lähteneet jo meidänkin lahdesta. Harmillisesti oli lauantaiksi jo sovittu ohjelmaa, mutta sunnuntaiaamuna  lähdimme vihdoinkin taas mökille. Viime vuonna mökkikausi jatkui hyvin pitkään - jopa joulukuun alkuun, joten tauko jäi nyt ennätyslyhyeksi.
Jätin mökille talveksi yhden rönsyliljan kokeilumielessä. Laitoin sen lähtiessämme suureen lasipurkkiin ja laitoin kanneksi muovikelmua. Elossa oli pysynyt neljä kuukautta ilman hoitoa tällä tekniikalla.
Ulkokasveja nostelin syksyn edetessä kellarivaraston ikkunalle. Pelargonit toin suurimmaksi osaksi kaupunkiin talvehtimaan, mutta yhden jätin kokeilun vuoksi taas tänne ja tänä vuonna tämä yksilö näyttäisi talvehtineet hyvin. Viereiset tulilatva mikä tuo toinen edes lienee, eivät selvinneet niin hyvin.
 Toisella ikkunalaudalla mehikasvit ja kaktukset ovat kuin lähtöhetkellä neljä kuukautta sitten. Hyvältä näyttää.
 Ulkona oli harmaa ilma ja puutarhakin on vielä ihan väritön. Piippoja pilkistelee sieltä täältä. Varsinkin narsisseja ja kuvassa näkyy ilmeisesti keisarinpikarililja.
 Viime syksynä istutin hillittykasvuisen makeakirsikan ´Meelika´. Mieheni suojasi sen tukevalla häkillä talveksi, sillä muuten tämä taimi olisi päätynyt peurojen hammastikuiksi. Oli säilynyt! Jippii.
 Omanapuiden alla ongelmallisella pihan varjoisella puolella kiurunkannukset ilahduttivat minua kovasti. Olen niitä edellissyksynä istuttanut ja ilokseni ne ovat tulleet pintaan taas. Kaikki kasvit, jotka vähänkään menestyvät täällä omenapuiden alla ovat enemmän kuin tervetulleita!
 Pihapiiri näyttää ihan ruskealta ja masentavalta. Yleensä emme huhtikuun alussa vielä täällä ole, joten on turha hirveästi kevään ensimmäisiin pikkusipuleihin tuhlata.
 Tulee jotenkin jännittävä tunne, kun palaa tänne talvitauon jälkeen. Kaikki lepää juuri siinä mihin ne ovat syksyllä jääneet. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt. Pohjoispuolen istutusalueen reunusten muokkaus on jäänyt ilmojen kylmetessä tähän pisteeseen.
 Syksyllä yllätin aamun hämärissä mäyrän pyörimässä tämän tyttöjen prinsessakatoksen päällä. Kankaan joukkoon oli sotkeutunut pudonneita omenia ja mäyrä möyri ja nuoli ja piehtaroi tässä ihanassa vanhojen omenien ja kankaan ja kuran seoksessa. Ihanaa :( Koko katos oli niin sotkussa, että jätin sen niille sijoilleen omenapuuhun roikkumaan. Tuuli oli sitä riepotellut ja ripustanut riippumaan myös alareunastaan ja sateet olivat pesseet kankaan taas ihan valkoiseksi. Hyvin toimii luonnon pesulapalvelu.
 Hep! Yksi kukkiva kasvi löytyi. Yksinäinen surullinen krookus raparperin vieressä.
 Hevoskastanja nuput ovat jo alkaneet lupaavasti punertaa ja kasvaa. Pian on surinaa pihassa, kun kimalaiset valtaavat kukkivan puun.
 Yksi ilonaihe vielä. Salvia on tehnyt siementaimen, joka oli selvinnyt talvesta. Se on niin kaunis, kun se kukkii, että soisi sen leviävän enemmänkin. Salvia on alun perin ihan kaupasta yrttinä ostettu, jonka lykkäsin maahan ehkä viitisen vuotta sitten. Talvisin sen lehdet muuttuvat harmaanvalkoisiksi.
Seuraavaksi pääsen näihin maisemiin pääsiäisenä. Sitä ennen täytyy taas tyytyä kaupunkipihaan, joka kyllä kieltämättä on tällä hetkellä paljon kauniimpi kaikkine pikkusipulikukkineen.

torstai 4. huhtikuuta 2019

Kevään ekat pörriäiset


Kolme päivää poissa kotoa ja niin paljon taas oli ehtinyt puutarhassa tapahtua! Aivan säikähdin, kun lähdin katsastamaan kallion krookustilannetta. Krookukset olivat aivan täynnä mehiläisiä. Niitä oli kymmenittäin. Monessa kukassa oli samanaikaisesti kaksikin. Toivottavasti lähistöltä löytyy muutakin ruokaa näille aikaisille pörrääjille.
Vihdoin myös kevätkurjenmiekkoja alkaa löytyä. Olin jo ihan huolissani, kun en yhtään kukkaa nähnyt missään. Pari jo kukkii ja nyt huomasin monta piippoakin ympäriinsä. Pian sininen väri alkaa vallata kalliota.
 Nämä vaaleankeltaiset krookukset ovat suloisia pikkuruisia. Tunnistaako joku sipulitietäjä, mitä nuo punertavat piipot tuossa vieressä voisivat olla?
 Voi miten ihanat ystävykset siinä kasvavat rinta rinnan.
 Nämä krookukset kurottelevat kiven alta valoon. Miksiköhän olen sipuleita noin syvälle kivenkoloon istuttanut?
 Jes! Löysin ensimmäisen koiranhampaankin. Istutin vaaleanpunaisia ja liiloja koiranhampaita kärhökäytävän varrelle. Voi kun niistä nousisi pintaan useampi. Pidän varsinkin niiden oudoista lehdistä.
 Ensimmäinen kimalainen pörisi ruusutarhan puolella krookuksessa.
 Ruusutarhasta löytyy myös tällaisia syvän keltaisia krookuksia, joissa on tummat raidat ulkopuolella. Näitä olen istuttanut monia vuosia sitten.
Vielä lopuksi kuva jouluruusustani, joka vielä kukkii. Jouluruusuja täytyykin hankkia muutama tuonne valkoisen puutarhan puolelle. Minulla alkoi tänään kasvilavojen rakennusurakka. En vaan jaksanut ottaa tylsiä kuvia puolivalmiista kasvilavoista, kun oli mahdollista ottaa kuvia kimalaisista, krookuksista ja muusta kauniista ja keväisestä. Nyt lähden takaisin nikkaroimaan!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kevään ensimmäinen puutarhaprojekti

Terveisiä junasta Kuopioon. Juuri kun aurinko ja sade olivat sulattaneet lähes jokaisen hippusen lunta pihasta, pitikin pistää talvitakki taas niskaan ja lähteä työn puolesta Kuopion kevättä ihmettelemään. Nappasin ennen lähtöä kamerasta vielä viikonlopun kuvasaldon mukaani. Ajattelin, että viiden tunnin junamatkalla on hyvin aikaa vähän postailla.
 Juna sitten hyytyi ekan kerran Paimioon ja lopullisesti Karjaalle. Sieltä erinäisten vaiheiden kautta pääsin vihdoin Kuopioon suuntaavaan junaan. Tosin saapumisaikani lähentelee valitettavasti puolta yötä. No, se siitä. Junamatkailussa on riskinsä. Sitten niitä puutarhakuulumisia.
 Krookukset ovat aloittaneet urakalla kukinnan kalliolla ja ruusutarhassakin näkyi muutama kukka jo näkyvän. Lumikellojakin on noussut ilahduttava määrä. Minusta on aina tuntunut, ettei näitä kevään ensikukkijoita ole koskaan tarpeeksi. Ei ehkä vieläkään tarpeeksi, mutta nyt alkaa jo näyttää lupaavalta. Jonain päivänä minulla on oikea krookusmeri puutarhassani.
 Sain vuoden ensimmäisen isomman puutarhaprojektinkin valmiiksi. Nimittäin kallion laelle tämän kuvassa näkyvän polun ja penkkien reunukset. Kivituhka sopii mukavasti tuohon kallioon ja niiden raja on yllättävän luonnollinen. Kalliota ei voi kulkureittienkään kohdalla kaikkialta kaivaa esiin, koska puiden juuret kärsisivät liikaa. Niinpä jossain kohdissa teen polut katekankaan ja kivituhkan avulla. Helppoa ja nopeaa.
 Tähän polun viereen muodostuneeseen istutusalueeseen laitoin jo viime kesänä kuukausimansikkaa reunuskasviksi ja tänä kesänä olisi tarkoitus viimeistellä homma. Kuukausimansikan taimia onkin koulittuna yli 50 kappaletta, joten ei pitäisi taimista tulla pula. Tuonne alueen keskelle istutan keväällä aprikoosipuun. Noiden oikealla olevien isojen kivien kupeessa kasvaa puupioni ja valkoinen syyssyrikkä (se saattaa tosin olla kuollut).
 Kivien takana on vielä iso kuoppa. Tämä pitäisi täyttää mullalla niin tästä tulisi tosi suojainen kasvupaikka jollekin arkajalalle. En ole vielä päättänyt mille. Mieleni tekisi kokeilla mulperipuuta (myöhemmin selviää ehkä miksi).
 Polku loppuu tällä hetkellä tähän. Mitäköhän keksisi tästä eteenpäin. Haljennut pöydänpala on tuossa, koska suunnittelin, miltä näyttäisi, jos polun sijaan tekisinkin tänne vähän pitkospuu-tyyppisen kulkureitin. Se kulkisi puikkelehtien mäntyjen ja kivien lomassa. Lapset ainakin tykkäisivät. Täytyy jättää hautumaan, sillä seuraava projektini on kasvilavojen rakentaminen. Se alkaa, kun palaan ensi viikolla työmatkalta.
Nyt siis viihdyn täällä junassa ihanan  kirjastosta lainaamani puutarhahistoriateokseni ja virkkausoperaation parissa. Kun lukee, mitä erikoisuuksia Suomessa on aikoinaan kasvatettu, lähtee ajatus väkisinkin leijailemaan. Oma orangeri olisi kyllä pakko joskus saada. Ja tietty se mulperipuu. Onneksi on vielä nelisen tuntia aikaa rauhassa haaveilla. Ellei tule taas mutkia matkaan...

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Miniatyyrinarsissit

Pakko tehdä tällainen minipostaus, kun en kestä, miten ihania minun miniatyyrinarsissini ovatkaan.
Kun lumet sulivat, paljastui alta  viime keväänä sorakäytävälle hylkäämäni kevätkukkijoiden ruukut. Olin kaupasta ostellut tete-narsisseja ja hyasintteja ja kun kukinta oli ohi, nostanut ne pihalle kuivahtamaan ja odottamaan syksyä ja maahan istutusta. Sitä ei koskaan tullut, vaan unohdin ruukut sellaisenaan pakkasten ja hankien armoille.
Yllätyksekseni nämä sipulit olivat kaikki kasvussa, vaikka ruukut olivat aivan umpijäässä ja useimpia en edes saanut heti irti jäätyneestä maasta. Nostelin sipulit kuistille ja laitoin niitä eri astioihin. Nyt ensimmäiset kukkivat. Miten hellyttäviä mininarskuja. Mittasuhteiltaan kuin nämä tänä keväänä ostetut, mutta pienimmät ovat hädin tuskin viisi senttiä korkeita. Tulen niin hyvälle tuulelle joka kerta kun näen ne. Taustalla näkyvät hyasintitkin ovat minikokoa.
 Nostelin sipuleita vähän joka puolelle kuistia, kun niitä oli niin paljon. Yllä oleva pikkunarsissi kukkii kiiviköynnöksen ruukussa.
 Esikkojen kanssa laittamani narsissit kasvoivat vähän isommiksi.
 Ulkona on vielä iso ruukullinen odottamassa. Koitan ajoittaa näiden kukinnan pääsiäiseksi, joten saavat vielä olla ulkona.
Tänä keväänä ostamani narsissit alkavat olla jo vähän ylikukkineita. Taidanpa pian heittää ne mäkeen vuodeksi ja hakea sitten taas seuraavana keväänä hankien alta kuistille kukkimaan minikokoisina. Helppoa talvetusta.