Persikka ja aprikoosi

Pihassani kasvava persikkapuu ´Maira´alkaa olla kauneimmassa kukassa. Muistaakseni puu on kasvanut tässä neljä kesää. Viime vuonna kukinta epäonnistui kokonaan, mutta sitä edellisenä vuonna sain muutamia hedelmiä maistaakseni. Tänä vuonna kukinta on kauniinpi kuin koskaan. Näin aikaisin kukkiville puille pitkä ja kylmä kevät sopii paremmin kuin se, että ne innostuvat aloittamaan kukintaansa ja saavatkin yöpakkaset niskaansa. Nyt kylmällä kukinta myös kestää kauemmin.

Aprikoosipuun lajike on ´Tiina´ja se on istutettu vuosi ´Mairan´jälkeen sille kaveriksi. Jostain olen lukenut, että vaikka molemmat pihan lajikkeet mainitaan itsepölytteisiksi, niin ne hyötyvät toisesta puusta ja että aprikoosi ja persikka voisivat pölyttää tosiaan ristiin.

Etualalla aprikoosi ja tuolla taaempana persikka. Välissä kasvaa herukoita ja maanpeitteenä erilaisia mansikoita. Paikka on talon pohjoispuolella nouseva kallion painanne, johon olen lisännyt paljon multaa. Varmasti siis lämmin paikka, jossa talvimärkyydestä ei tarvitse huolehtia.

Kyllähän täällä kimalaisia pörräilee koloja etsimässä ja satunnainen perhonenkin on bongattu, mutta mitään varsinaista pölyttäjien armeijaa ei ole vielä liikkeellä, niinpä tartuin meikkisiveltimeen. Tulee sillekin käyttöä. Tupstuttelin muutamana päivänä aina vuorotellen persikan kukkia ja sitten aprikoosin. Puut ovat vielä niin pieniä, että tällainen käsipelillä tapahtuva pöytys onnistuu mainiosti.

Näihin kukkiin voisi upota. Niin kauniita ja jotenkin epätodellisen näköisiä.

Lopuksi täytyy vielä rikkoa idylli tällä kuvalla, joka paljastaa että kaunis puuni on sidottu tukipuihin vanhoilla lasten sukkahousuilla. Olimme lähdössä joku kerta talvella mökille ja huomasin persikan nuokkuvan lumen alla jotenkin oudosti. No, orava oli taas käynyt järsimässä tukinarut poikki. Kassissani oli matonkuteiksi tarkoitetut sukkahousut, joilla sidoin äkkiä puun takaisin tukiinsa (miehen tööttäillessä jo autossa, että mihin katosin) ja se on jäänyt paikoilleen. Tuossa takana kasvavalle herukkapuulle kävi joskus samoin. Huomasin juhliin lähtiessäni, että naru oli katkennut ja varrellinen herukka rötkötti täysin kaksinkerroin taipuneena. Juoksin korkokengissäni äkkiä apuun ja irrotin nutturani ja sidoin hiuslenkillä varren takaisin. Sitten lähdin korot mudassa ja tukka pystyssä juhlimaan. Asioilla on tärkeysjärjestyksensä.

Kylmänkukat

Tähän iltaan sopii postaus kylmänkukista, sillä ulkona on yhä vaan KYLMÄ. Hetkeksi kun tuuli tyyntyy saattaa kaksi sekuntia tuntua siltä, että ehkä sittenkin selviää ilman villapaitaa tuulitakin alla, mutta sitten puhuri taas yllättää ja alkaa kaivata käsineitä ja pipoa.

Mutta siirrytään valituksesta mukavampaan aiheeseen eli tarhakylmänkukkiin. Joka kevät ajattelen, että näitä pitää istuttaa lisää, mutta joka vuosi se jotenkin kevään tohinassa jää ja sitten syksymmällä ei näitä enää edes muista, vaikka kyllähän näiden hienot hahtulat säilyvät talveen saakka. Kuvassa suurin pihan rypäs, joka on aika erikoisen tummanruskea väriltään, vaikka tässä valossa näyttävätkin aika punaisilta. Koitin jakaa tästä naapurille palasta, mutta se nuupahti kyllä pahasti heti. Saa nähdä, virkoaako.

Nämä violetit ovat ehkä yleisemmin nähtyjä tarhakylmänkukkia puurarhoissa. Olen lukenut, etteivät kylmänkukat pidä siirtämisestä, eivätkä talvimärkyydestä. Siksi kai ne vuodesta toiseen kukkivat tässä ison koivun kuivattamassa loivassa kivisessä etupihassa.

Valkoisessa tarhakylmänkukassa on suurimmat kukat. Tämä olisi niin kaunis isomassa ryhmässä, jossa olisi jotain pikkusipuleita mukana. Muistutus itselleni: osta lisää valkoisia kylmänkukkia!

Kartiovalkokuusen alta pilkistää vielä pinkki versio. Joskus tulee vahingossa istutettua kasveja päällekkäin. Onneksi tämä yltää vielä kuusen varjosta pilkistämään. Olen nähnyt myös ihan haalea liloja kylmänkukkia sekä vaaleamman vaaleanpunaisia. Niitäkin voisi laittaa toivelistalle ja ostaa törmätessä. Minkä värisiä kylmänkukkia teiltä löytyy?

Kevään vauhti kiihtyy

Vaikka kevät on viime ajat ollut hyytävän kylmä ja viima on pakottanut yleensä keväästä hullaantuvan puutarhurin vetäytymään sisätiloihin, on pientä edistystä pihassa tapahtunut. Ensimmäinen rusokoiranhammas on kukassa. Nämä ovat aivan ihania kasveja, sillä lehdet ovat niin omituiset läpyskät ja sitten kukat tällaiset sirot ja ujosti nuokkuvat. Nämä ovat viihtyneet varjotarhassa jo vuosia ja voisi ehkä olla jossain vaiheessa asiallista kurkata, pitäisikö mukuloita vähän jakaa.

Jossain vaiheessa fanitin erityisesti kevättähtiä ja istutin niitä runsaasti ruusujen alustoille. Voi kun joka paikka näyttäisi nyt tältä.

Kukaan ei ole syönyt krookuksia tänä keväänä! Naapuri verkottaa krookukset, koska ne kuulemma häviävät aina. Minun taitavat olla väärä lajia, eivät kelpaa eläimille.

Näistä kyllä aluksi ajattelin, että joku pieni otus on käynyt mutustamassa terälehtiä, kun ovat tuon muotoiset, mutta taitaa olla jokin outo lajike vain. Muuten olisi ollut aikamoinen taituri hiiri, joka olisi käynyt pitkäjänteisesti nakertamassa ihan jokaisen terälehden.

Vielä yksi kuva kevättähdistä, vaikka aika valottunut onkin. Tässä sattui samaan kuvaan valkoista, sinistä ja violettia kevättähteä. Tuolla kasvaa näiden lisäksi vielä vaalenpunaistakin. Minusta varsinkin tällaisina värien yhdistelminä nämä ovat aivan hurmaavia.

Puutarhani Kotipuutarha-lehdessä

Edellissyksynä sain viestin, jossa toimittaja kysyi, voisiko tulla tekemään jutun puutarhastani Kotipuutarha- lehteen. Tietenkin suostuin epäröimättä ja viime keväänä toimittaja ja kuvaaja sitten saapuivat tekemään juttua, joka julkaistiin tämän kuun lehdessä. Oli todella mielenkiintoista ja hauskaa olla prosessissa mukana. Varsinkin kuvittajan mahtava kuvitus ällistytti, sillä raukka joutui sen piirtämään omien tussilla tuherrettujen piirrosteni ja satunnaisten valokuvien perusteella. Parasta itse artikkelin lisäksi on se, että kun sain tietää että puutarhasta tullaan tekemään juttu, sain tehtyä monta sellaista juttua valmiiksi, joita olen pyöritellyt vuosia. Esimerkiksi sain maalattua talon toisen puolen sokkelin, joka oli vain jäänyt jostain syystä maalaamatta. Lisäksi saimme vihdoin teetettyä aidan alapihallemme, mitä olen kaivannut jo kymmenen vuotta. Sain myös siivottua ja heitettyä pois kaikenlaisia rikkinäisiä ruukkuja, kottikärryjä, pressuja ja muuta roinaa, jota oli vaan nurkkiin kertynyt. Nyt onkin ihana aloittaa puutarhakausi siistityn puutarhan kanssa. Ehkä teistä joku on lukenutkin jutun puutarhastani. Toivottavasti piditte!

Mitä täällä on tapahtunut?

Olen ollut viikon koronassa ja vaikka tauti ei ole mikään vakava ollutkaan, on se vienyt oudolla tavalla kaiken voiman ja energian. En esimerkiksi ole viikkoon käynyt edes pihassa kurkkimassa, mitä yllätyksiä kevät on nostanut pintaan, vaikka normaalisti kävisin tätä tekemässä useita kertoja päivässä. Tänään alkaa olo olla jo parempi ja päätin käydä pienellä happihyppelyllä pihassa. Onneksi oli kamera mukana ja vaikka tokkuraisena aluksi otinkin kasan videoita kasveista kuvien sijaan, sain muutaman ihan järkevän kuvankin otettua, sillä täällä on todellakin viikossa tapahtunut! Lumikellot valkoisessa puutarhassa ovat jo lakoamssa maata kohden, mutta polun pieleen ovat nousseet ensimmäiset krookukset!

Viimeksi, kun kävin valkoisessa puutarhassa, piti luistella polkua pitkin. Nyt ei ole jäästä enää tietoakaan. Ympäröivässä taikinamarja-aidassa on jo silmut aukeamassa.

Koko alapiha on myös sulanut. Vain kohdassa, johon putoaa lumet katolla, oli vielä lunta.

Sieltäkin kivikovaksi jäätyneestä lumikasasta puskee piippoja. En tunnista. Ihan mustia ja tosi suuria. Olisikohan jotain tulppaaneja? Vai voiko ne vielä olla kasvussa?

Myös narsissit ovat lähteneet kasvuun. Nämä piipot tunnistaa siitä, että ovat lättäniä päästä.

Ja tällaisia helmililjojakin vielä! Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Tänään on monta astetta pakkasta ja alkoi sormet jo tässä kuvatessa jäätyä, mutta ilmeisesti viikolla on ollut sitten jo lämpimämpää. Ja tosiaan, nythän on pian huhtikuu! Apua! Kevät on ihan oikeasti nurkan takana.

Olen metsäpuutarhaan jättänyt leskenlehtiä kasvamaan, vaikka niiden lehdet kukinnan jälkeen ovatkin vähän epäsiistejä rötkäleitä. On ainakin ensimmäisille pörriäisille ruokaa, kunhan nämä pakkaset tästä taas väistyvät ja ötökät lähtevät uudelleen koloistaan. Olen muuten menossa viikonloppuna mehiläistenhoidon peruskurssille. Tarkoituksena olisi hankkia mehiläisiä sinne entiselle kyläkoululle. Odotan mielenkiinnolla.

Lumikellojen aika

Hiihtoloman lopulla muutama viikko sitten bongasin ensimmäisen lumikellon pihasta ja oikein säikähdin. Yleensä olen nenä maata viiltäen käynyt päivittäin pihaa läpi ja koittanut havaita pienimmänkin vihertävän piipon pään, mutta nyt koko talven puutarhan polut ovat olleet niin liukkaita, että kulkeminen puutarhassa on ollut lähes olematonta. Lisäksi on ollut niin paljon lunta ja tosiaan tuota jääkerrosta joka paikassa, etten ollut oikein voinut ajatella, että sieltä ne vaan taas puskisivat läpi muistuttamaan, että keväthän on ihan nurkan takana.

Olen istuttanut lumikelloja etupihan kalliolle sekä valkoiseen puutarhaan talon itäpäätyyn. Minun järkeni mukaan niiden kuuluisi nousta ensin tuolla kallion kupeessa, jossa aurinko lämmittää lähes koko päivän ja kallio alkaa kerätä aikaisin lämpöä, mutta jostain syystä nämä itäpäädyn lumikellot ovat aikaisempia. Voi toki olla eri lajikekin kyseessä eri paikoissa. En ole niin tarkasti perillä, mitä missäkin kasvaa.

Myös pohjoispuolella varjotarhassa on noussut piippoja. Epäilen näitä koiranhampaiksi, mutta en ole aivan varma. Varjotarhassa on outo kohta, joka on aina sulana paljon ennen muita varjon alueita. Mieheltäni kyselin, onko siinä jokin lämpöputki tai muuta, mikä selittäisi asian, mutta hänestä ei ole. En ole keksinyt, mistä tämä sulaksi tuleva alue voisi johtua. Tässä kyllä kasvaa vieressä iso mänty, jos se jotenkin vaikuttaa asiaan.

Valkoisessa puutarhassa olisi omenapuut pitänyt varmaan jo leikata. Tosin ovat vielä niin pieniä, että ehtii ne vaikka ensi vuonnakin sitten. Jänistuhoja ei ole onneksi ollut. Tosin kerrankin verkotin puut ajoissa. Saniaiset unohtuivat ruukkuihin talveksi, saa nähdä ovatko kevään jälkeen entisiä.

Ihan täysin talvi ei ole vielä otteestaan päästänyt. Ainakaan tätä terassille jäänyttä harjaa, joka on tiukasti jään sisällä jumissa. Mutta tänään on taivas sininen, aurinko paistaa, jää halkeilee ja lumikellot kurottelevat pintaan tiaisten kevätlaulun säestämänä.

Vihreää näkyvissä

Lounaisrannikon talvisää sahaa tuttuun tapaan edes takaisin. Loskasta lumipyryyn ja takaisin. Nyt on lumipyryjen jälkeen taas ollut lämpöasteita ja puutarhassa talven ihmemaa vaihtuu hetkessä jopa keväiseksi. Japaninsara Ice Dance on välttynyt tässä kohtaa jäniksiltä. Yleensä jänöt popsivat nämä lehdet suihinsa jossain vaiheessa talvea. Minulla on alunperin ollut yksi japaninsara, mutta se kasvoi niin isoksi mättääksi, että viime vuonna otinkin siitä toistakymmentä poikasta ja istutin metsäpuutarhan ja valkoisen puutarhan välille. Innolla odotan kevättä ja sitä, miltä uudet istutusalueet näyttävät.

Viime syksynä olin ahkera syystöissä ja sain lähes kaikki hommat tehtyä ajoillaan. Vain yksi pussillinen liian myöhään ostettuja ale-laukkoja jäi kuistille, ruohonleikkuri jäätyi kiinni terassiin ja nämä saniaiset, jotka oli tarkoitus kaivaa kasvilavaan talvehtimaan jäivät ruukkuihin. Yllättävän hyvältä näyttää! On kuitenkin ollut lähes 20 asteen pakkasia täälläkin.

Bambu on myös yllättävän sitkeä kasvi. Välillä se on peittynyt paksuun lumeen ja jäähän ja sitten kun lämpöä taas tulee, on se taas yhtä vihreänä lammen rannalla odottelemassa. Saa nähdä, onko tämä kestävä olotila, vai kuoleekohan nämä maanpäälliset osat kuitenkin. Monta vuotta tämä on pihassa kasvanut ja vähän levinnnytkin.

Lumen alta paljastui myös vuosi vuodelta kasvava murattimatto. Alunperin ajattelin, että muratti kasvaisi mäntyyn, jonka juurelle sen istutin, mutta se lähtikin levittäytymään maata pitkin ja löysi talon seinän, jonka sokkelia se jo kiipeää. Murattiseinä olisi kyllä hieno.

Alppiruusutkin näyttävät taas eloon heränneiltä. Kovilla pakkasilla niiden lehdet kutistuvat ihan rusinoiksi, mutta hämmästyttävästi lämpö saa ne taas vihertämään ja kasvamaan. Minä en suojaa alppiruusujani mitenkään keväisin. Luotan mäntyjen varjostukseen. Kerran koitin suojausta ja niistä suojatuista rodoista meni lehdet ruskeiksi, joten olen antanut koko homman olla. Takana mahonialla on aivan ihanat syvän vihreät ja kiiltävät lehdet. Mahonia leviää ilmeisesti siemenistä, sillä pikku-mahonioita löytyy aina välillä. En ole suurin mahonian kirkkaankeltaisten kukkien ystävä, mutta lehdet ovat kieltämättä hienot talvisinkin.

Lopuksi vielä magnolian nuppuja. Niitä näyttää ihan kivasti taas olevan ja toivotaan, että saadaan keväästä tasaisesti etenevä, niin saa nauttia magnoligan kukista mahdollisimman varmasti ja pitkään. Vielä ei sentään sipulikukkien piippoja näkynyt, vaikka täytyy myöntää, että kyykin niitäkin jo etsimässä. Joskus pihassa on ensimmäiset lumikellot kukkineet jo tammikuussa, mutta tänä vuonna ei varmaan ihan siihen päästä. Ehkä helmikuussa sitten...