maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kevätsiivous kuistilla

Kyllähän se taas pääsi yllättämään, että eihän se kevät tule kerralla. Piha peittyi jälleen kerran lumeen ja pilkistelevät piipot sen mukana. Onneksi minulla on kuisti, joka ei peity lumeen. Eilinen kirkas auringonpaiste sai minut vihdoin tarttumaan toimeen ja suorittamaan kuistilla kevätsiivouksen.
Talven aikana tulee aina menetyksiä. Menetin mm. yhden tuoksupelargonin, kameliani sekä muutamia mehikasveja. Myöskään chilit eivät näyttäneet talvehtineen. Jo kuolleiden kasvien poistaminen piristää kummasti kuistin ilmettä.
 Muutama kukkiva sipulikasvi lisää keväistä tunnelmaa. Perunanarsissit tuoksuvat niin ihanalta.
 Aprikoosi pääsi kuivahtamaan pahasti loppukesästä ja nyt se jaksaakin kukkia vain kahdella kukalla.
Yleensä erilaiset mehikasvit tykkäävät talvehtia viileällä kuistilla. Joskus vaan kylmä kosteus saattaa olla niille liikaa ja ne mätänevät.

Tein ekaa kertaa syksyllä perannakylvöjä kuistille. Täällä ne saavat kylmäkäsittelyn ja pääsevät kasvuun jo aikaisin kuistin lämmettyä. Kuvassa kevätesikoita, joita haluan mökille omenapuiden alle.
 Viikunaan on tullut söpöt hedelmien alut. Kohta suuret lehdetkin aukeavat.
 Kerroinkin aiemmassa postauksessa, että löysin viime kevään sipuliruukut maahan jäätyneenä grillikatoksen vierestä ja ne olivat yllätyksekseni alkaneet siellä vihertää. Olen niitä nyt repinyt irti jäätyneestä maasta ja tuonut kuistille kasvamaan. Narskujen lisäksi siellä näyttää olevan muutama hyasinttikin ja nupuista päätellen ihan kukkimassakin. Hauska nähdä kukkivatko tete-narsissit minikokoisena, niin kuin silloin kun olen niitä maahan istuttanut. Yleensä vartta on vain muutama sentti.
Kiiviköynnöskin kasvattelee jo lehtiään. (ei siis tuo tuossa vasemmalla, se on pelargoni). Piti vaihtaa kiivin mullat, mutta se on niin sievästi kieputtanut itsensä viime kesänä tuohon metallipylvääseen, etten raaskinut sitä alkaa irrottelemaan. Lisäilin uutta multaa vaan pintaan. Kiivi on jo useamman vuoden vanha, muttei ole vielä tehnyt hedelmää. Ehkäpä tänä vuonna.
Aurinkoista maaliskuuta!

16 kommenttia:

  1. Ihana kasvien täyteinen kuisti! Narsissit kruunaavat keväisen tunnelman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsisseista tulee välittömästä keväinen olo. Onneksi niitä saa jo tähän aikaan vuodesta kaupoista valmiiksi kukkivina.

      Poista
  2. Ihana tuollainen tilava kuist! Millainen lämpötila siellä on talvella, meneekö se pakkasella myös pakkasen puolelle?
    Istutin viime syksynä osan kukkasipuleista ruukkuihin ja nyt ne jo kukkivat risuverstaallani. Oli tarkoitus viedä ne kevätkukiksi kasvihuoneeseen, mutta vielä on liikaa pakkasta, että pärjäivät siellä. Niiden suhteen meni ajoitus pieleen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuisti ei yleensä mene pakkaselle.Ilmeisesti talo ja autotalli päästävät sen verran lämpöä ja lasit ovat niin tiiviit, että pysyy plussan puolella. Kerran on kuuden vuoden aikana ollut aamulla kastelukannun pinnalla pieni jää.
      Noiden omien sipulikukkien ajoittaminen on vaikeaa. Yleensä kuistilla krookukset kukkivat jo niin aikaisin helmikuussa, ettei niille ole tarpeeksi valoa ja niistä tulee ihan honteloisia.

      Poista
  3. Mukavan näköinen kuisti kiviportaineen! Lunta tuli, enää en olisi halunnut. Mutta eipä sitä minulta kysytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli piha jo melkein lumeton ja ekat lumikellotkin kukkivat. Tylsää tällainen lumentulo, mutta eiköhän sekin tästä taas sula. Mitä nopeammin, sen parempi

      Poista
  4. Kauniin keväinen kuisti. Narsissit ovat oikeita päivän piristyksiä näin keväisin. Kuin pieniä aurinkoja. En ole vielä narsisseja meille hankkinut, mutta taidanpa kipaista tänään hakemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun siirsi kuolleet kasvit ja joulukoristeet pois ja toi narsisseja tilalle, tuli ihan keväistä😉 Käypä hakemassa sinäkin vähän narsisseja kevätmieltä tuomaan.

      Poista
  5. Ihana tuallaane kuisti. Siälä voi talavettaa ja touhata kaikellaasta kivaa "pualiksi pihalla". Niinku soot tehenykki. Ainaki kolome päivää o satanu LUNTA. Onneksi kerkes eres vähä lumenpinta laskia, ettei aiva paniikkia pukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuistille voi paeta lumisateita ja kuvitella,että on jo kevät. Täälläkin on taas monta senttiä lunta kaikkialla😒

      Poista
  6. Tuo sinun kuistisi on kyllä oikea kasviharrastajan unelma! Ihanan keväiseltä näyttää, kun kasvit vihertävät ja narsissit ja esikot (vai mitä nuo keltaiset ja pinkit ovat?) kukkivat. Kiiviköynnös on kieltämättä aika söpösti kiertynyt pylvääseen. Toivotaan satoa tänä vuonna.

    Olisikin vain monta senttiä lunta, täällä on montaKYMMENTÄ! :D Nojoo, ihan normitilanne ja edelleen paljon vähemmän kuin viime talvena. Äsken lasten kanssa ulkoillessa katselin, että syys- ja hankikylvöruukkuja saisi pikku hiljaa kaivella eteiseen sulamaan, mutta on sopivasti kinostunut varmaan 70-80cm lunta niiden päälle. Huono paikkavalinta ilmiselvästi :D Jätin ne vielä odottamaan, mutta pitää katsoa, milloin houkutus tarttua lapioon käy liian suureksi... Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kylvöilläsi on sitten oikein kunnon lumisuoja😂 Toivotaan tosiaan satoa kiivistä. Täytyy muistaa lannoittaa sitä.

      Poista
  7. Plussan puollella oleva kuisti, aika ihana! meillä kuisti sekä puutarhahuone ovat vielä alttiina pakkasille, ei voi tuoda mitään kasvavaa kumpaankaan. Mutta autotallissa jo vihertää houkuttelevasti. Ihania narsisseja, kyllä kevätkukat piristävät mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla autotallissa talvehtivat ovat aika huonossa kunnossa. Taisi olla liian lämmintä ja pimeää. Muutama pelargoni hengissä ja muratit. Muut näyttävät aika ruskeilta.

      Poista
  8. Aivan ihana kuisti ja keväinen tunnelma! Sinulla on siellä monia kiinnostavia kasveja, toivottavasti saat satoa kiivistä ja viikunasta. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hetken vielä kaunista ja siistiä kunnes kaikki esikasvatukset, daaliat,mukulabegoniat ja muut purnukat valtaavat tilan.
      Viikunoista olenkin satoa saanut, mutta ei ne oikein miltään maistuneet. Olivat ehkä raakoja.
      Ihanaa viikkoa sinullekin.

      Poista