torstai 25. huhtikuuta 2019

Kevät yllätti puutarhurin

Aivan yhtä varmasti, kuin talvi yllättää autoilijat joka vuosi, yllättää kevät puutarhurin. Ensin koko talvi tuskaillaan ja odotellaan kuumeisesti kevättä ja kun se sitten tulee, tuntuu että kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti.
 Vasta olen ensimmäisistä krookuksista alkanut toipumaan kun jo koristekirsikka 'Accolade' aloittaakin ilman lupaa kukintansa. En ole vielä valmis! Olen vasta henkisesti siinä vaiheessa, että konttaan nenä kiinni pälvipaikoissa ja tirkistelen piippoja.
 Punaisessa penkissä tulppaanitkin julkeavat aloittaa jo. Ei vielä ole tulppaaniaika! Tulppaanien avautumista pitää saada odottaa. Ei näin vain yllättäen aleta kukkimaan.
 Ah, tämän minä pystyn sulattamaan: pieni suloinen rusokoiranhammas. Tätä varten joutuu laskeutumaan kontilleen maahan, niin kuin huhtikuussa vielä pitääkin.
 Hyasinttien tuoksu valkoisessa puutarhassa on huumaava.
 Valkoisessa puutarhassa sentään kukkii vasta sipulikukat.
 Ruusutarhassa on sen sijaan siirrytty jo ensimmäisiin perennoihin. Palloesikot lisääntyvät kivasti vuosi vuodelta.
 Kun nämä keisarinpikarililjat pian avaavat nuppunsa, jäävät kyllä palloesikot kakkoseksi.
 Kunnes magnoliat avaavat nuppunsa, ja silloin minä en ainakaan näe muuta kuin ne. Taitaa tänä vuonna kukinta alkaa magnolioillakin huhtikuun puolella.
 Ruusutarhassa kevättähdet, idänsinililjat ja posliinihyasintit kukittavat jo mukavasti ruusujen alusia. En olisi ikinä uskonut, että sanon näin, mutta nyt on kevätkukkijoita täällä tarpeeksi. Ensi syksynä ei tarvitse pikkusipuleita ruusutarhaan istuttaa.
Sitten kuistilla ulko-oven vieressä kevät pääsi vielä kerran yllättämään. Arvatkaas mikä tämä on?

13 kommenttia:

  1. Eikä, kirsikka jo kukassa! Siellä on kevät todella pitkällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tämä kevät taas etenee nopeasti. Ei oikein mukana pysy.

      Poista
  2. Onpas siellä kevät jo pitkällä! Huh, miten ihana tuo koristekirsikka! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Accoladessa nuo nuputkin ovat aivan ihania. Istutin tuon viime keväänä ja hyvin selvisi kuivasta kesästä, vaikka kasvaa kummalla.

      Poista
  3. Kevät etenee nyt suurin harppauksin. Välillä tuntuu, että liian suurin. Tästä haluaisi nauttia pidempään. Minulla oli viime vuonna palloesikko kokeeksi, mutta sitä ei enää näy. Sen tarina taisi olla siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin ihanaa aikaa, että tämän haluaisi jatkuvan mahdollisimman pitkään. Harmi, että palloesikkosi katosi. Toivottavasti ympäristöstä löytyisi sen siementaimi.

      Poista
  4. Sinulla jo Accolade on aloittanut kukinnan. Minun viime syksynä hankkimani vastaava näyttäisi onneksi selvinneen ensimmäisestä talvestaan.
    Nautitaan uskomattoman lämpimistä kevätpäivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hankin Accoladen viime keväänä, kun naapurissa kukkii iso sellainen niin komeasti joka vuosi. Omani on vasta pieni, mutta kukinta on silti aivan ihana.

      Poista
  5. Ihania kuvia, mutta ihan samaa mieltä olen siitä, että nyt mennään liiankin nopeasti! Olisi kiva nauttia eri vaiheista pidempään.

    Millaisessa paikassa palloesikkosi kasvaa? Istutin omani viime vuonna ja kukkivat nyt nätisti, mutta epäilen niiden olevan liian paahteisessa paikassa. Harkitsen siirtäväni ne myöhemmin kesällä, mutta en tiedä suuttuvatko sitten siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla palloesikko kasvaa puolivarjossa muiden kasvien alla. Saa siis keväällä enemmän valoa, mutta kesällä on varjoisaa. Kylvin syksyllä valkoista palloesikkoa, mutta hitaasti näyttää kasvavan.

      Poista
  6. Ihana kirsikka <3 Ja kaikki muutkin! Eivät nuo kasvit lupia kysele, milloin saa aloittaa kukinnan. Ja hyvä niin, eipähän pääse puutarhurin tarkkaavainen silmä herpaantumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää olla kyllä silmä ja kamera tarkkana. Ei vaan millään ehtisi, kun pitäisi tehdä aamusta iltaan puutarhatöitä.😊

      Poista