maanantai 22. huhtikuuta 2019

Täydellinen pääsiäisloma

Olipas se mahtava pääsiäisloma. Mökillä tietenkin. Täydelliset säät ja monta päivää aikaa puuhastella pihalla ja sisällä mitä mieleen juolahti. Juuri parasta lomaa minulle.
 Toin vähän orvokkeja mukanani ja istutin niitä omenapuiden alle kiurunkannusten sekaan. Etualalla kukkii minimaalinen suikeroesikko. Kävimme lauantaina Nauvossa ja kevään innossa ostin kuusi pussia multaa. Yleensä yritän mullan rahtaamista välttää, sillä multasäkkien kantaminen kaupan parkkipaikalta laiturille ja niiden lastaus veneeseen ja sama juttu sitten uudelleen mökillä ei ole ihan kaikkein kevyintä hommaa.  
 Mutta nyt minulla oli ihan juhlapäivät, kun oli paljon multaakin ja vastoin kaikkia tapojani levitin sitä jopa kukkapenkkeihin katteeksi. Täytyy kyllä sanoa, että tuli niin siistiä ja kaunista, kun kitki rikat ja levitti mustaa multaa pintaan.
 Sain vihdoin loput viime vuoden linnunpöntöistä valmiiksi. Viime kesänä ripustimme viisi pikkuovista pönttöä ja nyt saatiin vähän isommat oviaukot näihin loppuihin. Linnunpönttöjen nikkarointi on hauskaa puuhaa. Lapset tykkäävät erityisesti niiden maalaamisesta.
 Löysin ison hevoskastanjan alta puoliksi lehtiin hautautuneena tällaiset hienot vanhat portaat. Vähän vinot ja lahot, mutta aion käyttää näitä kukkaportaina. Sijoitin ne pikkumökin seinustalle ja tuli vihdoin siivottua sekin romuläjä. Siellä on lojunut laudanpätkiä, rakennusharkkoja, oksia ja muuta tyhmää. Nyt raivasin kaiken pois ja asettelin ruukkuja jo malliksi portaille. Kiva tuosta tulee.
 Perkasin yrttipenkistä oreganon varsia, kun löysin niiden alta ihania pikku orvokkeja. Olisikohan metsäorvokkeja tai tuoksuorvokkeja.
Iltaisin katselin Netflixistä ja YleAreenalta puutarhaohjelmia ja jossain niistä tehtiin vanhaan vatiin mehitähtiasetelma. Pakko oli minunkin.
Sain pihapiirin siistittyä, haravoitua, lannoitettua ja kalkittua. Kukkapenkitkin ehdin mullata ja aloittaa sata ja yksi pientä muuta projektia. Aurinko paistoi, oli aivan hiljaista kun veneitäkään ei liiemmälti ohi päristellyt. Olisin kyllä mielelläni jatkanut vielä muutaman päivän, mutta arki kutsui ja onneksi toinen puutarhani kaupungissa on aivan yhtä täynnä ihanaa puuhaa.

10 kommenttia:

  1. Voi että, miten aikaansaava olet ollut! Ihanan näköistä. Kannatti multasäkkien roudaus, vaikka ei varmaan sillä raahaushetkellä siltä tuntunut :-D
    Sama orvokki muuten täälläkin, jossain lähisaaristossa, herätti huomioni tänään, kun aurinko osui noihin kukkiin. Olen siinä luulossa, että se on tuoksuorvokki.
    Vanhat portaat täältäkin löytyy ja samaa olen suunnitellut, paikka vain puuttuu! Ei viitsisi ihan maahan laittaa, kun sitten ne lahoavat niin nopsaan. Terassi puuttuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo varmasti tuoksuorvokki. Hämäsi vaan, ettei se juurikaan tuoksunut, mutta luin Luontoportista, että nämä luonnon tuoksuorvokit voivat tuoksua vähemmän. Se on tosi kaunis ja ehkä uskallan sitä lisätä omppupuidenkin alle.
      Nuo minunkin löytämäni portaat olivat niin lahot, että halusin ne kuivalle alustalle. Tai toisaalta täältä ei kyllä kosteaa paikkaa löytyisíkään ;)

      Poista
  2. Tulipas siistit kukkapenkit, kun saivat uutta multaa ja orvokkeja.
    Linnunpöntöt myös kun saa paikoilleen, on mukava seurata uusien asukkaiden puuhia.
    Rappusista tulee myös kivat kun niihin laittaa kukkapurkkeja ja vanhaan vatiin tehty mehitähti asetelma on varmasti hieno.
    Ajattelin jäädä seuraamaan tätä blogia ja liityin lukijaksikin.
    Tuleppas sinäkin käymään aurinkokujalla kylässä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se siistiminen vaan sai puutarhan ihan eri näköiseksi. Innostui siivoamaan muutenkin ja nyt on kerrankin jo huhtikuussa puutarha siistinä. Kävin blogissasi ja liityin samalla lukijaksi. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Teillä kyllä on aivan ihana tämä mökkipaikka .Kivat portaat löysit ja mukava tunne kun saa jonkun paikan siistyttyä . Meillä on mökillä myös monta paikkaa siistimättä. Mutta kaikki aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mökillä niin monta paikkaa vielä siistimättä, että taitaa osa jäädä perintönä lapsille😊Ennen ei ole hävitetty mitään ja esim rakennusjätteet on heitetty metsään. Mutta pihapiiri alkaa onneksi olemaan aika vapaa romuista.

      Poista
  5. Kauniilta näyttää mökillänne. Tuosta teidän mökkipuutarhasta tulee ihan semmonen ihana salainen puutarha -olo. :) Aurinkoista huhtikuun loppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä vähän salaperäisen oloinen, kun sijaitsee mökkien, kallion ja kuvassakin näkyvän oudon ikkunallisen seinän keskellä omassa pikku sopessaan. Puutarha on tuohon tarkoituksella rakennettu noin, ettei tuulet käy liikaa, vaikka sijaitseekin ihan rannan tuntumassa.

      Poista
  6. Toimelias pääsiäisloma. Puutarhatyöt ovatkin parasta lomapuuhaa (ja parasta tekemistä myös arkisin). Mullan raahaaminen veneelle ja saareen on varmasti sellainen urakka, mitä ei ihan huvikseen tee. Multalisä tekee kuitenkin ihmeitä varsinkin kallioiselle tontille, sillä johonkin sitä multaa aina vain häviää ajan myötä. Penkkien ilme kyllä siistiytyi paljon. Melkein kuin olisi vasta perustettu istutusalue :D Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tosiaan tarvittaisiin kipeästi paljon lisää multaa, mutta käytännössä se on vähän liian työlästä. Yritän kompostoida kaiken puutarhajätteen, keittiöjätteet ym. että sitä kautta saisi lisää multaa. Se on vaan hidasta hommaa. Aurinkoista viikkoa sinullekin!

      Poista