maanantai 30. joulukuuta 2019

Puutarhavuosi 2019 -haaste



Jee, tämähän tuli  kuin tilauksesta. Kamerani akku oli tyhjentynyt ja laturi on kaupungissa, joten en ole päässyt mitään postailemaan, mutta onneksi Minna Hiidenkiven puutarhassa - blogista haastoi minut muistelemaan kulunutta vuotta ja sen puutarhamuistoja. Tässä tulee siis vielä viimeinen katsaus ennen vuotta 2020.
1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan kokeillut?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta / Kierrätystä 
Kokeilin hyötykasvien onnistunutta kasvatusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Aiemmat kokeiluni ovat olleet  peurojen täyttämässä saaressa, jossa sataa kaksi kertaa kesässä. Nyt rakensin isot kasvilavat kaupunkiin, hain peräkärryllisen hevosenlantaa niiden pohjalle ja täytin loput uudella ostomullalla. Ja kyllä kasvoi! Spagettikurpitsat kiemurtelivat metrien päässä tehden hurjasti hedelmää. Kesäkurpitsoja tuli niin paljon, että jouduin jahtaamaan naapureita ja sukulaisia ja tyrkyttämään niitä joka paikkaan. Myös porkkanat, sipulit, persilja ja retiisit kasvoivat erittäin hyvin. Ehkä ensimmäisen vuoden iskuvoima on lannasta nyt syöty, mutta innolla odotan ensi vuotta ja uusia kylvöjä.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...
Minulla on aina kymmeniä sivuja suunnitelmia. Niistä toteutuu ehkä muutama. Tänä vuonna piti tehdä kaikki taaskin valmiiksi. Eipä tullut valmista, mutta pihan pohjoispuoli alkaa olla melkein valmis.

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia
d.Autolastillinen...eikun kaksi... eikun...
Kasveja tuli taas autolastillisia. Ei ehkä ihan niin paljoa kuin edellisinä vuosina, mutta enpä taaskaan iljennyt laskea, kuinka paljon rahaa minulla kesässä kasveihin menee.

4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!
Luulen, että persikkapuu Red haven näki viimeisen kesänsä. Se ei ole sopeutunut ulkona asumiseen sen jälkeen, kun annoin sen kasvaa muutaman vuoden ruukussa kuistilla. Onneksi viime vuonna istuttamani persikka Maira selvisi ongelmitta talvesta ja teki heti pari hedelmääkin.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?
Puutarhurin, joka leikkaisi nurmikon, kitkisi sorapolut ja tarjoilisi minulle kylmää juotavaa, kun tuijotan penkillä puutarhaa ja teen uusia suunnitelmia.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2019?
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?
Ilokseni saaressa peurat eivät syöneet marhanliljoja tänä vuonna ja sain ekaa kertaa nauttia niistä ja ällistellä, miten ne voivat noin kukkia, kun ne vuosi toisensa jälkeen on syöty heti alkuunsa.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?
Kaupungissa talon pohjoispuolen uudistus lavatarhoineen, mansikoiden peittäminen hyötyistutuksineen, uusine polkuineen, syyspenkkeineen ja saniaiaspenkkeineen. Pohjoispuolesta, joka oli vielä vähän aikaa sitten varjoista pöheikköä on tullut pihan kiinnostavain osio.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?
Keinu. Varsinkin, kun uudet omenapuuni tekivät ensimmäiset hedelmänsä, istuin keinulla rouskimassa niitä ja ihmettelemässä, miten kivaa onkaan välillä istua puutarhassa.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

Menin taas ostamaan syysaleista aivan liikaa kasveja. Mm. vadelmia, hunajamarjoja, hortensioita yms., joita en millään enää jaksanutkaan istuttaa. Onneksi jaksoin istuttaa ne tyhjentyneisiin vihanneslavoihin valeistutukseen.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?
Sain mummiltani vanhan kannan raparperia, sellaista kapeavartista ja kokonaan punaista. Hän lapiolla nyhri minulle palasen omasta kasvistaan ja palassa ei mielestäni ollut kuin vartta ja lehti. Harmitti vähän, kun todella tuota kasvia pihaani halusin, mutten viitsinyt mummiani tällä enempää vaivata. Istutin varren maahan ja ilokseni se kasvatti vielä syksyllä uuden lehden. Toivotaan, että keväällä se nousee sieltä.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?
Minä petyn joka vuosi ritarinkannuksiini. Ne pitäisivät selkeästi kosteammasta puutarhasta. Ne kukkivat huonosti, kaatuilevat ja härmääntyvät. En silti saa niitä koskaan siirrettyä. Ehkä ensi kesänä siirrän ne koulumme pihaan. Siellä riittäisi kosteaa savea.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
a. Kasveihin
b. Kiviin / Kiveyksiin
c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
d. Puutarhamatkailuun
Kyllä se varmaan oli kasveihin. Keinun lisäksi en oikein muita hankintoja tehnyt. Puutarhamatkan Viroonkin sain lahjaksi ystävältäni.

13. Mitä opit?
Opin, että peurat osaavat paitsi hypätä, myös ryömiä. Ei siis riitä, että aita on riittävän korkea (yli 2,5 m), sen pitää olla myös tiivisti maahan pultattu.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...
a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?
Oikeastaan pakko valita kaikki. Suunnitelmia on taas jo valtavasti. Into alkaa kasvaa, kun päivät taas alkavat pidentyä. Odotan taas ihmeitä itseltäni. Lisäksi vähän kauhua sekoittuu tunnelmiin, sillä niin kuin olen täälläkin kertonut, ostimme vanhan koulun isolla tontilla ja ensi keväänä minulla on kahden puutarhan sijaan kolme. Ehkä se on vähän niin kuin lasten kanssa, että tuntuu, että kädet on jo täynnä kahden kanssa, mutta kun se kolmas saapuu, niin ihmeesti sekin siinä hoituu. Vai...?

Heitän haasteen seuraaville säännöllisesti lukemilleni blogeille:


Haasteen saa napata vapaasti mukaan ilman haastamistakin. Haasteeseen saa myös ilman muuta osallistua, vaikka olisi sen jo aiemminkin tehnyt, sillä joka vuosihan on erilainen kuin edellinen.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.




 Kiitos vielä Minna tästä haasteesta. Nyt kohti uudenvuoden juhlintaa! Tervetuloa vuosi 2020!







9 kommenttia:

  1. Kiva, että otit haasteen vastaan ja vastasit vielä näin nopeastikin! Tylsät perushommat tekevä, kylmiä juomia tarjoileva puutarha-apulainen kelpaisi kyllä minullekin :D Jäisi itselle aikaa kaikkeen kivaan, luovaan puuhasteluun. Tuo keinu on ihana! Toivottavasti valeeseen istutetut kasvisi talvehtivat hyvin. Nythän tarvitset enemmän kasveja, kun on yksi puutarha enemmän. Tosin siitä en tiedä, meneekö kolmas siinä missä kaksikin... :D Lisään postauksesi haasteeseen osallistuneiden listan ensimmäiseksi. Hyvää uutta puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli juuri sopiva aika muistella mennyttä vuotta ja nyt innolla kohti uuden vuoden puutarhaseikkailuja! Kiitos vielä hauskasta haasteesta.

      Poista
  2. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020 sinulle.

    VastaaPoista
  3. Tämä on kyllä kiva haaste! Voi muistella mennyttä kasvukautta ja sitten alkaa haaveilemaan jo seuraavasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi kiva haaste ja kiva selailla kesäkuvia, kun ulkona on niin harmaata.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Oon joskus tähän vastannu, mutta vuarethan on erilaasia.
    Pohojoospualesta tuliki monipualine ja miälenkiintoone istutusalue. Hyvää puutarhavuatta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää puutarhavuotta 2020 sinullekin ja kiva, jos otat haasteen vastaan!

      Poista
  5. Sulla on ollut tämän perusteella aivan ihana puutarhavuosi! Ja tästä vuodesta tulee selvästikin kolmen puutarhan ansiosta kolme kertaa ihanampi. ;) Kiitoksia haasteesta, siihen on ilo tarttua. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista