maanantai 4. heinäkuuta 2016

Persikka kypsyy, ruusut kukkii - valtakunnassa kaikki hyvin

Parin viikon tauon jälkeen tulimme pistäytymään kaupungissa. Kamera jäi tietenkin mökille, joten kuvat ovat vähän suhruisia kännykällä otettuja. Mutta pakko oli täältäkin nyt muutama otos ottaa.

Terassilla kasvaa ruukussa Red haven -persikkapuu. Talvetin sen viime talvena kuistilla ja keväällä se kukki kauniisti. Pölyttelin kukkia siveltimellä ja puuhun ilmestyi kymmenkunta raakiletta. Puu kuitenkin pudotti raakileet yksi toisensa jälkeen - paitsi tämän yhden.
Mieheni mielestä kyseessä on Suomen kallein persikka. Puun hinta, ruukun hinta ja kaikki työ lisättynä on tämän hinta varmasti sadan euron paikkeilla :D Parasta olla hyvä!

Ruukut portailla ovat säilyneet hengissä talovahtimme ansiosta. Värililjat ovat alkaneet kukkia. Nämä ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia. Jostain pussi sipuleita tarttui mukaani ja lykkäsin niitä hätäpäissäni portaiden viereen pengertämääni istutusalueeseen sekä ruukkuihin. Aika pirteiltä näyttää. Oikealla kiipeili seinässä vielä viime kerralla keväällä istuttamani imukärhivilliviini. Nyt tuulet ja sateet ovat ilmeisesti repineet sen kärhit irti muurista ja se kyhjöttää tuollaisena läjänä. Mitäköhän sille kannattaisi tehdä?

Portaiden yläpäässä on ruukuissa kaksi puksipuuta, jotka talvetin niinikään kuistilla. Niistä toinen oli aika kärsinyt jo keväällä ja näyttää nyt heittäneen henkensä ja muuttuneen täysin keltaiseksi. Höh!

Ruusutarhassa kukkii, vaikkei aivan yhtä upeati kuin edellisenä vuonna. Pensasruusut ovat voimissaan, mutta vaikka kanadalaiset ruusut ja Easy elegancet selvisivätkin hengissä, ovat ne jotenkin surkeita tänä vuonna.

Ritausma on tulvillaan kukkia.


 Neilikkaruusu on yksi suosikkejani, vaikkei se tuoksukaan. Se on aina ihan täynnä kukkia ja kasvaa sopivan pystysti eikä lamoile ympäriinsä.

 Neilikkaruusun takana kukkii Henry Hudson, William Baffin, Sointu ja Ritausma. Kukassa ovat myös apteekkarinruusut, nukkeruusut, valamonruusu, Hurdal ja monet muut pensaat. Tuoksu on ihana!
 
Tässä vielä näkymä ruusutarhaan yläpengerrykseltä. Sora on kasvanut kahdessa viikossa täyteen kaikkea rikkaa. Yleensä etualalla näkyvässä männyssä kasvaa tarhaviinikärhö Södertälje. Nyt unohdin sitoa sen versot puuhun tarpeeksi aikaisin ja se olikin livahtanut kasvamaan viereiseen neilikkaruusuun. Toinen puoli ruususta on aivan vihreänä kärhöä. On varmasti aika mielenkiintoinen näky tämä yhdistelmä, kun kärhö piakkoin aloittaa kukintansa.

Jalokärhö Piilu on kasvanut aika hillitysti ruukussaan, mutta kukkii kauniisti silti. Jätän nämä ruukut aina vähän oman onnensa nojaan kun lähden saareen, siksi kai nämä minun ruukkukärhöni ovat vähän kitukasvuisia.

4 kommenttia:

  1. Kauniit nuo ruukut tuossa portailla. Upea ruusupenkki. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkia ja väriä sitä olla pitää. Mukavaa viikon jatkoa sinnekin.

      Poista
  2. Ai vitsit, persikka teki vielä hedelmänkin! En ollut ajatellut, että se menisi ruukussakin niin hyvin! Täytyypä vähän miettiä, jos jostain löytäisi hyvän puun! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Olisi kiva seurata jonkun toisenkin persikkakokeiluja. Turussa persikoita oli myynnissä Kauppilassa ja Viherlassilassa. Tosin ei sitä lajiketta (Maira), jota olisin halunnut.

      Poista