PEURAT!!!

 Kun ilta pimenee, niin tuolta kalliolta metsän reunasta ne tulevat. Saaripuutarhani ehdottomasti viheliäimmät vihulaiset - peurat. Voi mennä kuukausikin, etteivät ne käy puutarhassa; tai ehkä käyvät, mutta eivät jätä jälkiä. Silloin tulen aina varomattomaksi. Jätän suojat laittamatta, istutan kasveja, joiden tiedän niille maistuvan, alan ajattelemaan, että ehkä tänä vuonna saaresta löytyy tarpeeksi ruokaa muutenkin.

Ensimmäinen kesän peurahävikki oli vielä siedettävissä.

Istutin viime syksynä kaksi tarha-alppikärhöä kasvamaan kahden vanhan omenapuun juurille. Uudet versot olivat jo pitkiä, mutta en ollut niitä vielä puuhun sitonut. Kärhöt tuntuvan loukkaantuvan, jos niiden kasvusuunnitelmia tulee häiritsemään, joten versot liehuivat houkuttelevasti juuri turvan korkeudella. Napsis! Siitä lähtivät molemmilta kärhöiltä kevään kasvut yhtenä yönä. Onneksi kasveja ei oltu nyhdetty sentään maasta, niinkuin usein peuroilla on tapana. Olen näitä taimia nyt yrittänyt hemmotella uuteen kasvuun jopa kastelemalla kastelulannoitteella. Katsotaan miten käy.

 

Seuraavaksi katosivat yhtenä yönä uuden patioruusuni kaikki kukat. Istutin keväällä kasvihuoneeni terassin viereen tyhjään koloon vaaleanpunaisen patioruusun. Ruusu oli täynnä kukkia, kun joku herkkusuu oli sen käynyt siististi parturoimassa kukattomaksi. Onneksi nuppuja on runsaasti, joten ehkä pääsen kukista taas pian nauttimaan. Ei huomattavaa tuhoa tässäkään.

 

Mutta sitten tuli isku, joka tuntui.

 Perustin keväällä ensimmäisen perunamaani saareen. Jotta tähän pieneen maahan asti päästiin, piti kaivaa ylös valtava syreeni, siirtää valtava vanha komposti tähän maaksi, viherlannoittaa yksi kesä, kitkeä, muokata, idättättää ja vihdoin minulla oli elämäni ensimmäinen perunamaa, joka kuivuudesta huolimatta näytti ihan oikealta perunamaalta.

Ei näytä enää. Kaikki lehdet on nyhdetty parempiin suihin. Myös vieressä oleva sipulimaa oltiin syöty seuraavana yönä. Sipuleihin eivät peurat ole edellisinä vuosina koskeneet, mutta ehkä on aika suojata nekin verkolla. Ja ehkä varmuuden vuoksi valkosipulitkin.

 

Kaikkea ei voi peurojenkaan piikkiin laittaa. Siirsin viime vuonna kuusi pionia tänne mökille kaupungista ja yksi ainoa ei ottanut nokkiinsa muutosta vaan kasvatti kaksi nuppua. Näitä kahta nuppua tarkkailin ja odotin malttamattomana niiden avautumista. Kun sen aika tuli, huomastin, että toinen kukka puuttui täysin. Syytin tietenkin myös tästä peuroja, kunnes minut kutsuttiin leikkimökkiin Heinähatun ja Vilttitossun syntymäpäiväjuhliin. Syntymäpäiväkakku muistutti epäilyttävästi vaaleanpunaista pionia.

Tietenkin yksi tämän paikan ihanuuksista on se, että luonto on todella lähellä. Lintu- ja hyönteiskirja ovat kovassa käytössä, kun koko ajan törmää uusiin tuttavuuksiin. Peurojen lisäksi olen tänä kesänä törmännyt myös oudosti päiväsaikaan hiippailevaan supiin, vierasmökin alla pesineeseen pelottomaan minkkiin ja sen kahteen poikaseen, rantakäärmeeseen sekä merellä pärskivään hylkeeseen. Tänään siivosin yläkerran lastenhuoneesta kaksi kuollutta lepakkoa  (toinen oli jäänyt kiinni kimaltelevaan sydäntarraan) sekä saunan lauteiden alta kuolleen hiiren. Hetkittäin luonto voisi siis olla myös vähän kauempana. Varsinkin kun kyse on peuroista (tai punkeista).