Pysäyttäkää kellot!

Apua! Neljä päivää Portugalissa ja tuntuu, että palaan ihan eri puutarhaan. En ole ehtinyt edes aloittaa tulppaanien kuvaamista, kun ne ovat jo lopettelemassa.

Peltokorte on ryöhähtänyt taas valloilleen metsäpuutarhassa. Se on minusta hyvin kaunis, vaikkakin aika viheliäinen rikka. Toisaalta jos taistelu sitä vastaan on jo valmiiksi hävitty, voin rauhassa nauttia sen kevyestä kauneudesta.

Neljä päivää pois ja kaikki on rynnännyt vauhdilla eteenpäin. Kaikki, paitsi tekemättömät työt. Sadepäivästä huolimatta tartuin lapioon ja lähdin lyhentämään listaa. Persikkapuu pääsi vihdoin ruusutarhaan pergolan eteen. Raukan ruukku oli ihan piukassa juuria. Nyt se saa levitellä vähän juurian ja kypsytellä rauhassa satoa.

Päätin pitää sinisateen toistaiseksi ruukussa, vaihdon sen persikalta vapautuneeseen isompaan ruukkuun ja sidoin versot kärhöpergolaan. Sinisateelta vapautuneeseen ruukkuun pääsi uusi kiiviköynnökseni. Sen taidan pitää kuistilla vielä näillä säillä.

Esikasvatuskokeiluni sekä taimikaupasta mukaan tarttuneet kokeilukasvit pääsivät väliaikaiseen kotiin pari viikkoa sitten tekemiini penkkeihin. En ole vieläkään päättänyt, mitä tähän lopulta tulee. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Alapihan nurmikolta kaadettiin kolme vuotta sitten pari isoa koivua, jotta sain yhtenäisen nurmialueen metsäpuutarhan keskelle. Viime kesänä palkkasin miehen jyrsimään kannot ja nyt vihdoin sain toisenkin kuopan täytettyä mullalla ja nurmen siihen pintaan. Käytin nurmen paloja, jotka kuorin uusien penkkieni tieltä.

Viikossa ensimmäisen kannon kolon paikkaa ei enää huomannut. Ihanaa, kun tämäkin silmää häirinnyt yksityiskohta on nyt hoidettu.

Metsäpuutarhassa on alkamassa utuisen alkukevään värityksen jälkeen räikeämpi kausi kun pinkit alppiruusut sekä puistoatsaleat pääsevät vauhtiin. Jos riippumatto ei olisi ollut litimärkä, olisin heittäytynyt siihen hengähtämään ja ihailemaan puutarhaan hiipiviä värejä.

Hikihän tässä tuli ja kastumaan vähän pääsi, mutta sainpas kirittyä vähän hommia eteenpäin.