Koska syksy oli leuto, löytyi kesäkukkaistutukista vielä elinvoimaisia hopealehtiä (tai mitä nämä nyt ovatkaan nimeltään) ja kanervia. Myös syklaamit kaivoin puutarhasta ylös ja toin tähän jouluasetelmaan. No myönnetään, ostin minä nuo hyasintit. Halusin joulun tuoksua kuistille. Mutta nämäkin tietenkin menevät keväällä puutarhaan ja toivottavasti ilahduttavat useampana vuonna siellä.
Onneksi ostolakko ei estä ottamasta lahjoja vastaan :D Tämä kaunis jouluruusu tuli tyttäreni kummitädiltä. Koristesydämen sain viime jouluna. Sekin on kierrätetty ja valmistettu vanhan veneen osista.
Tämän ostolakon hengessä olen yrittänyt talvettaa lähes kaikkia kesäkukkianikin. Aika vaihtelevalla menestyksellä. Muratit ja pelargonit näyttävät olevat vielä hengissä, mutta suurin osa muista esim. miljoonakelloista, ei näytä kovin hyvältä. Yläkuvassa lankaköynnökset ja jalohortensiat kitkuttelevat elossa, mutta näky on niin surkea, että istutus on päätynyt alahyllylle piiloon.
Suurin osa ruukkukasveista minulla onkin monivuotisia, esim. verililjapuu on varmaan jo neljä vuotta talvehtinut hyvin kuistilla. Sen vieressä kasvoi viime kesänä itulehti ja nyt sen juurella kasvaa kokonainen armeija itulehden poikasia. Kesäkukkien sijaan taidan käyttää siis ensi keväänä istutuksissa itulehtiä.
Skimmian ostin viime jouluna ja se vietti kesän metsäpuutarhassa. Nyt siinä on kyllä kovasti nuppuja, mutta en usko, että ehtii ihan jouluksi kukkaan.
Tässä kuistilla kuvatessani silmäni osuivat johonkin outoon ja aivan liian keväiseen. Ruukussa kasvava kärhö oli aloittanut jo kasvunsa. Kevät on siis tulossa!
Ehkä juhlitaan nämä joulu tässä kuitenkin ensin ja sitten palaan heti tammikuussa huhuilemaan kevättä. IHANAA JOULUA KAIKILLE!