Tein keväällä kaupunkiin kallion laidalle unelmieni vaaleanpunaisen lavatarhan ja vaikka viljelyvuosi oli ensimmäinen ja ehkä vähän turhan myöhään pääsin kylvöhommiin, niin kokemus on ollut aivan mahtava. Mökillä vanhat hyötylavat muuttuivat kukkapenkeiksi, sillä minulla oli niin mitta täynnä peuroja, jotka aina söivät kaikki kasvit suihinsa. No, ojasta allikkoon. Kun olin saanut kukkapenkit valmiiksi ja peura-aidan korjattua, alkoi pihassa vierailla mäyrä, joka tonki kaikki lavat ja paiskoi taimet sinne tänne. No, mutta se siis mökillä. Kaupungissa vallitsee ihana viljelyrauha.
Istutin kaikkea sikin sokin ja aion tehdä niin ensi vuonnakin. Kesäkurpitsan lehtien lomasta on voinut nyppäistä porkkanoita välipalaksi, basilika ja tomaatit rehottavat valtavina massoina ja sieltä täältä pilkistää silmäniloksi krasseja. Sipulit olen jo nostanut sekä herneet on popsittu. Vielä muutama porkkana odottaa löytäjäänsä ja kesäkurpitsat puskevat satoa niin että niitä on täytynyt jo jakaa eteenpäin.
Spagettikurpitsat kasvavat vielä kokoa. Ajattelin syksyn aikana nikkaroida vielä yhden lavan lisää erityisesti kurpitsoille. Ne ovat niin hauskan näköisiä kiemurrellessaan kalliolla.
Lavatarhan edessä kalliopainanteessa viime vuonna istutettu persikka teki kaksi hedelmää. Hieman kitkeriltä maistuivat. Liekö syy siinä, että olivat jo ehtineet pudota maahan kypsyyttään.
Viime kesänä niin ikään istutettu pilariomenapuu teki yhden komean ompun. Jotenkin liikuttava tämä näky. Onneksi pari muutakin viime vuonna istutettua omppua teki jo hedelmää. On se kiva rouskia evästä suoraan omasta puusta.
Annoin molemmille tytöille omat lavat ja kävimme yhdessä keväällä ostamassa niihin kasvit. Olin kyllä ajatellut, että niissä kasvatettaisiin jotain syötävää, mutta tytöt halusivat kukkia. Kaikenlaisia erivärisiä kukkia. Lavoista tuli aivan upeat. Yhteen isoon lavaan en keksinyt mitään ja laitoin sinne talvetettuja mukulabenonioita ja heittelin kylvökukkien siemeniä sekaan.
En malta odottaa ensi kautta ja uusia kylvöjä. Syyskylvöjä täytyy ehdottomasti tehdä ja rakentaa uusi kurpitsalava. Mieleni tekisi myös talvivihanneksille omistettua lavaa ja omaa lavaa maa-artisokille. Ehkä erä retiisejä ja paksoita ehtisi vielä nytkin kylvettynä lautaselle. Ihanaa sadanokorjuun aikaa kaikille!









