Nurkkien siistimistä

Loma lähestyy! Sunnuntaina pakataan kimpsut ja kampsut ja pikkaisen vielä taimia ja lähdetään kuukaudeksi saaripeikoiksi. Ihanaa! Työt alkavat olla tehtynä tämän kevään osalta, joten tänään etätyöpäivän iloksi viimeistelin vielä kaupunkipuutarhan keskeneräisiä töitä.

Metsäpuutarhan reunamilla riittää vielä hommia. Tänään päätin oikaista vähän ja tein laiskan puutarhurin nurkkiensiistimisistutuksen. Tässä on tämä nurkkaus ennen.

 Tässä on nurkkaus sen jälkeen, kun kippasin siihen kolme säkkiä multaa.

Sitten katekangasta multakasan päälle, vettä letkusta ja kaksi kottikärryllistä haketta. Lopuksi katsoin hyvät paikat töytöangervon taimille, kuopsutin katetta sivuun ja leikkasin kankaaseen aukot. Sitten taimet sinne ja lisää vettä niskaan.

 Ja näin oli nurkka siistittty. Töyhtöangervot ottavat tilan haltuun hienosti ja ovat oivia pensaankorvikkeita vähän paikassa kuin paikassa.

Tänä keväänä hommat etenivät kivasti metsäpuutarhassa. Sain tämän hakepolun tehtyä ja sen ympäristön istutettua. Nyt lapsilla on reitti suoraan leikkikentälle alapihalta.

 Keskeneräiseen päätyyn tein tällaisen istutuksen: keskellä pensasmagnolia, jonka juurella juuria suojaamassa rentoakankaalia ja ympärillä jaloangervoja.

 Päätyyn siirsin aurinkoisemmasta päädystä kapealehtikalmian,liian oranssina kukkineen revontuliatsalean sekä yhden jaloangervon, joka kasvoi parimetriseksi jättiläiseksi, eikä sopinut paikalleen japaninmagnolian eteen.

 Metsäpuutarha ei tullut valmiiksi, mutta syksyllä saanen loputkin istutukset tehtyä. Nyt vain kunnon sadetta ja myrskyä tänne, niin siirretyt ja keväällä istutetut taimet selviävät, vaikka puutarhuri on toisen puutarhan kimpussa saaressa.

Vaikka minun piti pitäytyä uusista projekteista ja tehdä vain metsäpuutarhaa, niin jotenkin pääsi lipsumaan eilen tämä lupaus. Näin Hong-Kongissa ihania mehikasvi-six-packejä ja pakkohan niitä oli pari napata mukaan. Siitä se ajatus sitten taas lähti, ja näpräsin meidän soramäkeen tällaisen istutuksenalun.

Tässä viihtyisivät varmasti myös levisiat - yhdet lempikasveistani, joiden kanssa en ole vielä kovin hyvin menestynyt. Mutta tämäkin saa odottaa elokuulle. Kaupunkipuutarhan hommat on tältä erää tältä keväältä virallisesti tehty!

Rauhaisaa rinnakkaiseloa vuohenputken kanssa

Pihani kaupungissa on perustettu 50-luvulla ja edelliset asukkaat olivat ilmeisen innokkaita puutarhureita. Pihasta löytyy vieläkin scilloja, syreenejä, pioneja, akileijoja, tulppaaneja ja muita superkestäviä kasveja, joita joku ennen meitä on sinne istuttanut. Kun minä muutin taloon, oli piha mieheni sanoin luomupiha. Kaikkialla kasvoi vaahteran ja pihlajan alkuja, enkä ensimmäisenä vuotena edes tiennyt, minkä muotoinen tontti on, koska siellä ei yksinkertaisesti päässyt liikkumaan. Sen jälkeen on hommia tehty kovasti. Ensin isoilla koneilla, sitten yhden naisen voimin. Pihaa voikin jo kutsua puutarhaksi.

Yhtenä jäänteenä luomupiha-ajoista on sankka valikoima hyvin sitkeitä rikkakasveja; nokkosta, horsmaa, niittyleinikkiiä, ruttojuurta, vuohenkelloa ja tietenkin vuohenputkea. Ja vaikka nämä pihalta saisikin hetkeksi häviämään, tonttime rajoittuu eteläsivultaan pieneen puistikkoon, joka tulvii näitä mainitsemiani kavereita. Eli sieltä ne vaeltavat aina vain takaisin.

Puutarhan alkuvuotena olin hyvin huolissani tilanteesta. Kitkin vuohenputkea ruusutarhan tieltä ja joka kerta kun palasimme mökiltä, se oli kasvanut takaisin. Otin asian hieman turhan vakavasti, ihan kuin vuohenputki hirveästi vahingoittaisi pensasruusuja. Lopulta tartuin Round-Upiin ja myrkytin ruusurinteen vuohenputket. Itkuhan siinä melkein tuli, kun katselin kituvia kasviparkoja. Myrkyt olen sittemmin jättänyt kaupan hyllylle ja jatkanut pehmeämmillä keinoilla.

Tontin etelärajalle, metsäpuutarhan reunaan olen levittänyt paksua katekangasta ja haketta hieman hillitsemään tunkeutumista puistikon puolelta. Ainakin siksi aikaa, kunnes pensaat ja maanpeittokasvit kasvavat.

Ruusurinteeseen istutin maahumalaa, tuoksukurjenpolvea ja poimulehteä ja kitkin pari kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin rikat pois. Kyllähän rikkoja tuolta välillä pilkistelee, mutta yllättävän hyvin maanpeittokasvit pintansa pitävät.

Tämän juhannusruusupöheikön leikkasin alkuvuosina alas, jotta pääsin kitkemään kaikki vuohenputket niiden juurilta. Nyt tämä yritys toivottomuudessaan huvittaa. Vuohenputki kasvoi takaisin kahta tuuheampana. Tosin myös vanhat juhannusruusut piristyivät alasleikkauksesta, joten työ ei ihan hukkaan mennyt.

Nykyään annan vuohenputkien asustaa juhannusruusujen alla. Esteettisistä syistä olen vain kätkenyt ne. Juhannusruusujen eteen istutin tiiviin rivin lehtosinilatvaa, jonka eteen vielä rivistön peittokurjenpolvea. Kun ryhmää katsoo, se näyttää ihan siistiltä, mutta jos menee ihan lähelle ja kurkkaa lehtosinilatvojen taakse, löytää tasaisen maton vuohenputkea. Kukinnot nyppään usein pois ja väärään paikkaan leviävät lehdet. Muuten vuohenputki saa rehottaa piilossaan.

Pari viikkoa sitten oli muuten Citymarketin vihannesosastolla myynnissä vuohenputkea; ja vieläpä kalliilla kilohinnalla. En ollut tajunnutkaan, miten arvokkaat pensaanaluset minulla on.

Atsaleoiden kauneuskilpailut

Vanhimmat atsaleat metsäpuutarhassani ovat nyt kaksi vuotta vanhoja. Aiempina kesinä en ole kukkia nähnyt, mutta tänä vuonna kaikki (paitsi kuningasatsalea Estelle)  ovat kukkineet! Kevätatsalean kukinta on jo ohi, mutta nyt muut pensaat ovat nousseet loistamaan.

 

Puistoatsalea Adalmiina kukkii kaikkein runsaimmin ja tasaisesti koko pensaan laajudelta. Lisäpisteitä myös aivan ihastuttavasta yhteensopivuudesta taustalla vilkkuvan Illuusian kanssa.

 Puistoatsalea Illusia ei kuki ihan niin runsaasti, mutta kukinnan niukkuuden korvaa muuten kaunismuotoisesti kehittynyt kasvu sekä metsäpuutarhaan erityisesti sopiva kelta-valkoinen väritys.

Ilokseni myös viime syksynä istuttamani pienempi Illusia kukkii. Vaikka pensas onkin vielä pieni, niin kukkia löytyy koko pensaan korkeudelta. Tälläkin on parinaan Adalmiina tai Tarleena. En muista varmasti ja tämä pari ei vielä ole avannut nuppujaan, joten en ole voinut tarkistaa.

Revontuliatsalea on joukon räiskyvin ja erottuvin. Tämä ei  vain sovi väriltään tähän istutukseen. Minun täytyy siirtää se tuonne metsätarhan toiselle laidalle. Tämän kanssa sopisivat jotkin tummanvihreät havut.

Viimeisenä vielä Ruususen uni. Raikkaan vaaleanpunaiset kukat eivät ole liian räikeät metsäpuutarhaan, vaan juuri täydelliset! Lisäksi pensaan kasvu on tasainen ja tämä kaikista atsaleoista luo eniten haluamaani satumetsän tunnelmaa.

Tämän tiukan kisan voittaja on löytynyt! Oneksi olkoon Ruususen uni! Palkinnoksi lusikallinen rodolannoitetta ja lisää havunneulasia juuristolle.

 

Laiva on lastattu kasvimaalla

Oli siinä pakkaamista, kun yritin mahduttaa pienen kasvimaan veneeseen: kaksi 70l kasvusäkkiä, kolme 40l puutarhamultasäkkiä, kuusi tomaatintaimea, viisi chilintaimea, Ikea-säkillinen kesäkukkia, kymmenen mansikantaimea, mansikkakangasta, kesäkurpitsa, perunat, sipulit.... ja tietenkin sitten viikonlopun muut tavarat, ruuat, juomavedet ja lapsetkin muistettiin ottaa...

Vene pysyi pinnalla ja pääsin vihdoin toisen rakkaan puutarhani kimppuun. Meillä on saaressa kesäpaikka (olisiko tämä sitten Ia -vyöhykettä) ja olemme täällä yleensä kaikki vapaapäivät jäiden lähdöstä jäiden saapumiseen.  Tänä keväänä oli kuitenkin kaikenlaista viikonloppuohjelmaa kaupungissa, joten viime käynnistä ehti kulua varmaan kuukausi.

Kun puutarhani kaupungissa on pääosin koristepuutarha ja keskittyy enemmän kevään ja loppukesän kasveihin, niin täällä saaressa minulla on kasvihuone ja hyötytarha ja kaikkea ihanaa sydänkesän kukkijaa. Ja ihanimpani kaikista: oma pieni kukkaniitty.

Kukkaniitty on nyt neljä vuotta vanha ja se on keskellä rakennusten ja kallion rajaamaan pihapiiriä kasvihuoneen edessä. Nyt kukassa on jo muutama päivänkakkara, mäkitervakko ja niittyhumala.

Niityssä riittää katseltavaa koko kesäksi; muutuvien kukkijoiden lisäksi täällä voi bongata jos jonkinlaista ötökkää ja pörriäistä. Ja mikä parasta; ei kastelua, ei kitkemistä - hoidoksi riittää niittäminen elokuun lopussa. Ja lapset saavat kerätä kukkakimppuja sydämensä kyllyydestä. Taustalla kukkii valtava vanha hevoskastanja. Sen kukinta oli houkuttanut varmasti koko saaren kimalaiset yhteen. Kun istui puun alla, tuntui kuin olisi ollut suuressa mehiläispesässä.

Viikonlopun aikana sain otettetua menetetyn kevään viikonloput kiinni: perustin uuden perunamaan, sipulimaan, mansikkamaan, istutin kasvihuoneeseen tomaatit, chilit, paprikat. Laiton kasvilavaan kesäkurpitsan. Kitkin ja siirtelin terassitavarat ulos. Niitin nurmikon (joka ulottui polveen), levitin ruohosilpun kasvimaille...ja nautin!

Oli ollut niin ikävä tätä saaripuutarhaa, että kotiinlähtö tuntui aika vaikealta aamulla. Onneksi on kaupunkipuutarha lohduttamassa. Ja pääseehän saareen ensi viikonloppuna taas uudestaan. Täytyykin hankkia vielä vähän multaa ja kukkasia... Ensi viikolla laiva on lastattu uusilla ihanuuksilla.

Tietääkö joku muuten lehtokotiloista ja niiden munista? Ajattelin viedä kaupungista lehtosinilatvaa, tuoksukurjenpolvea ja poimulehteä saareen, mutta tänä keväänä on juuri näiden kasvien kasvustoissa ollut aika paljon lehtokotiloita. En millään haluaisi niitä vielä mukani saareen, joten onko tietoa, miten jakotaimet tulisi putsata tms., ettei munia kulkeutuisi?

Ruusutarhan talvivauriot

Ruusutarha näytti lumien sulettua kurjalta. Varsinkin pitkä penkki, jossa kasvaa aremmat Easy elegance -ruusut sekä kanadalaiset pensasruusut. Ruusurinteessä ei tuhoja tullut. Pensasruusut ovat hyvin sitkeitä ja kestäviä. Ainoa vahinko, mikä täällä oli käynyt oli lemmikkien ja orvokkien joukkokato. Olivatkohan kasvaneet liian pitkälle lämpimän syksyn takia ja sitten paukkupakkasten iskettyä ilman lumisuojaa, ne olisivat kuolleet. Mene ja tiedä. Nyt onneksi ilokseni sieltä täältä löytyy pieniä orvokin lehtiä sekä ihan muutama lemmikkikin. Ehkä ne tästä toipuvat.

Pieni kaistale polkujen välissä on omistettu jaloruusuille. Yleensä olen tämän suojannut talvensuojaturpeella ja tässä oli kaksi talvea talvehtineen kolme Peace -ruusua sekä yksi The fairy. Nyt kaksi Peacea ja The fairy olivat iha mustia, joten kaivoin ne ylös. Myös keskellä kasvanut jalokärhö on kuollut.

Tein viime kesänä kokeilun ja annoin yhden Peace -ruusun kasvaa ilman kevätleikkausta. Se kasvatti itsestään komean puskan ja kukki pienin, yksinkertaisin kukin. Talvella tämä ruusu ei ollut palelluttanut oksan kärkeäkään. Ja nyt se on tällainen suuri pensas. Hassua.

Pitkässä penkissä pelkäsin menettäneeni kokonaan molemmat Easy elegance -ruusuni "Music box" ja "Great wall". Näiden kaikki maanpäälliset osat olivatkin kuolleet, mutta omajuurisina ne alkoivat kasvattaa uusia versoja.Yhden Easy elegance ruusun "Champaigne wishes" kaivoin pois viime keväänä kun toista talvea peräkkäin sen maanpäälliset osat kuolivat. Tämä ruusu oli aivan ihanan tuoksuinen ja kauniskin, mutta se ehti kesän aikana aina kasvaa vain kituliaasti ja kukkia muutamalla kukalla. Eli kokemukseni on, etteivät Easy elegance -ruusut ole niin kestäviä, kuin luvataan.

Kanadalaiset ruusut ovat olleet paljon kestävämpiä kuin Easy elegancet. J.P. Connelista jouduin muutaman paleltuneen oksan leikkaamaan, samoin Morden sunrisesta sekä Morden blushista. Henry Kelseystä ei ollut paleltunut edes oksan päät.

Eilen huomasin myös, että New Dawn on kasvattanut uusia versoja. Luulin sen paleltuneen kokonaan, mutta näköjään niin ei ollut käynyt. Tänä vuonna en jaksa ruusutarhaani sen enempää uusia, joten nämä paleltuneetkin saavat kasvaa rauhassa.

Akileat ovat levinneet ja täyttäneet mukavasti ruusupensaiden välejä. Jyrkässä mäessä maata peittävä poimulehti on aivan ihana jo ennen kukintaansakin.

Muutama ruusupensas on kasvanut paikaansa nähden aivan liian suuriksi, mm. Henry Hudson sekä Martin Frobisher. Ne minun pitäisi siirtää jonnekin. Mutta tänä kesänä keskityn alapihan metsäpuutarhan valmiiksisaattamiseen ja mietin ruusutarhan siirtoja syksymmällä.

Juhannusruusut ovat jo aivan täynnä nuppuja ja ensimmäisistä kurtturuusunnupuista pilkottaa jo pinkkiä väriä. Yleensä Torniolaaksonruusu on kukkinut ensimmäisenä. Saa nähdä miten tänä kesänä. Enää ei ole pitkä odotus...

Long time no see

Kolme yötä poissa kotoa ja niin paljon tapahtunut sillä välin!

Suopursu on aloittanut ihanan metsäisentuoksuisen kukintansa.

Vaikka olen valittanut, etteivät atsaleat tai rodot kuki, niin ehkä olen ollut vain liian aikaisessa valitukseni kanssa. Revontuliatsalea Mandarin lights kukkii näin rohkeissa väreissä.

Taustalla alppiruusu "Eino" on avaamassa purppuranpunaisia kukintojaan.

Metsäpuutarhassa päänvaivaa aiheuttaa tämä kasvi. En tätä ole tänne istuttanut, enkä löytänyt Luontoportin tunnistusohjelmastakaan. En saa millään päähäni, mikä tämä voisi olla. Jos joku tietäväinen lukija tunnistaa, niin armahtakaa päätäni ja kertokaa.

Alppikärhö alkaa parin vuoden jurotuksen jälkeen näyttää todellista kauneuttaan.

Kivikossa on käynyt suuria katoja tänä talvena. Rakkaat punakissankäpäläkasvustoni ovat lähes kokonaan kadonneet. Myös mehitähdet sekä monet maksaruohot ovat poissa. Onneksi sammalleimut jaksavat ilahduttaa.

Tämän kevään iloisia yllätyksiä on myös tämä puolivillistä nurkkauksesta upeaan kukintaan rävähtänyt ruusukvitteni. Pari vuotta sitten raivastin tänne kulkureittiä ja käyttelin oksasaksia aika rajulla otteella. Silloin olen huomaamattani kasvin leikannut maata myöten pois ja rakentanut viereen polun kalliolle kulkemista varten. Sittemmin tämä nurkkaus on saanut olla rauhassa ja nyt tuijan takaa kohtasi näin upea näky.

Ikävän yllätyksen kotiinpaluussa aiheutti männyt siitepöly. Koko piha on verhottu viherkeltaiseen huntuun. Nyt olisi pieni kevätsade paikallaan.

Metsä kukkii

Puutarhani eteälänpuoleinen sivu on pengerretty kolmeen tasoon kivillä, jotka ovat ennen olleet vanhan talon kivijalka. Ylätasolla ovat autopaikat ja toinen kärhöpergoloista sekä kulkureitti alempana sijaitsevalle terassille. Kapealla keskipengermällä on ruusutarhani ja alapihalla, eli alimmaisella tasolla on viime kesänä laatoilla rajattu nurmialue sekä sitä ympäröivä metsäpuutarha. Tässä metsäistutuksessa olen käyttänyt vain happamaan maahan sopivia kasveja: rodoja, atsaleoita, magnolioita, mahonioita, hyöhenpensaita, hortensioita, mesimarjaa, puolukkaa, mustikkaa, rönsytiarellaa, rönsyansikkaa, suopursua, varjoyrttiä.... monen montaa ihanuutta.

Istutuksen vanhin osa on nyt kaksi vuotta vanha ja alkaa jo vähän näyttää siltä, kuin olin ajatellut.

Rodot ja atsaleat ovat olleet aika nirsoja ensimmäisinä vuosina kukinnan kanssa, mutta nyt kanadanatsalea kukkii rönsytiarellojen suojissa ensimmäistä kertaa.

Höyhenpensas on niin ihanan tuoksuinen ja hauskan näköinen pensas, että niitä on saatava tänne lisää.

Mesimarjat ovat alkaneet availla kukkiaaan ja ne melkein hukuttavat rodon alleen.

Köynnöshortensian halaus männystä on vain tiukentunut.

Narsissit ja helmililjat värittämät muuten keskeneräistä aluetta.

Pari viikkoa sitten istuttamani magnolia ilahdutti vielä avaamalla yhden nupun.