Siinäpä pulma. Yleensä olen lopettanut puutarhakauden marraskuuhun. On ollut selkeää, kun on ollut päivämäärä, jonka jälkeen puutarha jää talviunille ja voi alkaa miettiä ihan muita juttuja muutamaksi kuukaudeksi. Tänä vuonnakin yritin, mutta talvilevolla en ole vieläkään.
 |
| Kallio on vihdoin vapaa risuttuneista syreeneistä |
Sain nimittäin vihdoin ja viimein monen kuukauden odottelun jälkeen kaivurin takaisin pihaan ja eipä mennyt kauaa, kun vanhat syreenit oli kaivettu juurineen, samoin kuin vanha risuttunut juhannusruusuaidanne kalliolla sekä sekalaisesti siellä täällä kasvaneet vanhat angervot ja vaahterat. Toisin sanoen hirveä ryteikkö kalliolla on nyt poissa ja alta paljastui lisää kalliota sekä isoja kiviä, jotka kaivuri nosteli ryhmiin. Kaivurinkuljettaja tosin kysyi ensimmäisen päivän päätteksi, että viekö hän kaikki kivet pois vai jätetäänkö joku... Voi apua, jos hän olisi vienyt ne pois. Rakastan isoja kiviä. Varsinkin, kun ne peittyvät sammallella ja kun niiden koloihin voi istuttaa saniaisia, kaukasianpioneja ja japaninvaahteran..(ainakin).
 |
| Mitäköhän näiden kivien lomaan päätyykään? |
Kaivuri toi paikalla myös runsaasti multaa, jota oli pakko levitellä kallion painalmiin ja muokata uusia istutusalueita ensi keväänä täytettäväksi. Sen lisäksi oli pakko lasten kanssa istuttaa uuteen multa-alueeseen tulppaaneja, ettei ihan paljasta multaa joudu keväällä tuijottamaan.
 |
| Maisema on muuttunut ihan kokonaan |
En ollut hahmottanut ollenkaan, kuinka suuri alue talon pohjoispuolellakin on, sillä niinkuin kuvailin, se on ollut epämääräisen risukon peittämä. Tänne haluan viidakkomaisen metsäpuutarhan: kärsäkalloja, saniaisia, kilpirikkoa, valeangervoa, sateenvarjomagnolian, japaninsiipipähkinän....(joko ymmärrätte, miksi en pääse vaipumaan talvilepoon). On pakko etsiä niitä syvämultaisimpia paikkoja, suunnitella pientä vesiaihetta viidakon keskelle, kuoputtaa ja kaivella milloin mitäkin.
 |
| Tilaa vaikka pienelle viidakolle |
Valkoinen puutarha talon itäpäädyssä otti myös vihdoin ensi askeleensa. Tähän päätyyn oli talon laajennuksen yhteydessä kasattu rakennusjätettä, jonka päällä oli tiivis sorakerros, jonka päällä oli 15 cm hiekkamultaa ja surkea nurmikko. Oli ihan tuskaa yrittää lapiolla saada minkäänlaista kuoppaa, kun lapio kalahti milloin tiilenpalaan, milloin mihinkin. Nyt kaivuri kaivoi noin 40 cm syväksi kasvualustan muokkaamalla olemassa ollutta maata ja tuomalla lisää uutta multaa.
Nyt kelpaa istutella.
 |
| Valkoinen puutarha on vielä melko musta |
Olin kesän ja syksyn aikana nappaillut alennusmyynneistä aina törmätessäni sopivaan valkoiseen kasviin mm. tähtiputkia, särkyneitä sydämiä, syysvuokkoja yms. valkoisia puolivarjoon sopivia kukkia ja nyt vihdoin marraskuun jo koittaessa sain ne istutettua maahan. Maahan päätyivät myös sadat valkoiset sipulikukat. En enää tässä kylmyydessä ja sateessa jaksanut alkaa laatoitusta tekemään, mutta mittasin ja talloin keskelle tulevan polun paikan, niin tiesin suurin piirtein, mihin kasveja ei saa kasvattaa ja voihan niitä ensi keväänä sitten siirrelläkin.
 |
| Laatoilla merkitty valkoisten sormustinkukkien syyskylvöt |
Olen niin pakahtumaisillani, koska yht´äkkiä minulla on valtavasti uutta valmista tilaa istuttaa kasveja. Hommaa onneksi rajoittaa se, että taimistot alkavat olla tyhjiä ja että ulkona on niin kurja ilma koko ajan. En kuitenkaan pysty olemaan poissa puutarhasta, on pakko kaivella kuoppia, hahmotella polkujen paikkoja, tehdä syyskylvöjä...Mitenköhän saisi itsensä vaivutettua talvilevolle? Niinkuin kasvitkin, myös puutarhuri tarvitsee pienen tauon puutarhastaan, ennenkuin kevät taas villitsee.