Merkityksellinen puu -haaste

Sain Tiiulta Puutarhahetki -blogista haasteen, joka on Parasta aikaa -blogin Tarjan alulle laittama. Puun päivän (27.9.) kunniaksi aloitetun haasteen tarkoitus on kertoa itselle merkityksellisestä tai kauniista puusta. Mikäs sen ihanampaa kun räntää ja lunta vihmoo taivaalta, kuin selailla läpi puutarhakuvia ja etsiä sieltä kuvia kauniista puista. Kuvia selaillessa tuli vastaan niin monta merkityksellistä puuta, että kirjoitankin yleisesti puista. Niillä on suuren suuri merkitys puutarhoissani.

Molemmat puutarhani sekä kaupungissa että saaressa ovat täynnä puita, vaikka en ole itse yhtään puuta vielä istuttanut. Tai olen minä kaupunkiin yhden japaninmagnolian istuttnut, mutta se ei ole vielä läheskään puun mitoissa.  

Kaupungissa kasvaa suuria suorarunkoisia mäntyjä, jotka elävät ihan eri maailmassa muun puutarhan kanssa. Siellä ne korkealla tuhahtelevat juurellaan tapahtuvalle kitkemiselle ja muulle piiperrykselle. Ne ovat olleet paikallaan jo ennen kuin talo on viisikymmentäluvulla rakennettu ja ovat nähneet puutarhakasvien tulevan ja menevän.

Mökillä männyt kasvavat madellen kallioita pitkin, kiemurrellen hitaasti ja monet muodot ottaen. Ne kasvavat ilman näkyvää maata mistä tahansa kallionkolosta kuin tyhjästä.

Vastakohtana kippuraisille kallioiden männyille mökkirakennusten suojaan puutarhaan on vuosikymmeniä sitten istutettu hevoskastanja, joka ihastuttaa rehevyydellään ja upealle kukinnallaan.

Voi mikä surina onkaan käynnissä keväällä, kun hevoskastanja kukkii. Koko piha pörisee kumeasti, kun kimalaiset juhlivat.

Hevoskastanjassa on näyttävän kukinnan lisäksi hienot lehdet sekä mahtavat piikikkään hedelmät sykysyisin, joita lapset rakastavat keräillä ja kuoria. Hevoskastanjan lehvästön alla on satumainen tunnelma ja se on loistava kiipeilypuu, sillä sen vaakasuoraan kasvavat oksat alkavat hyvin alhaalta rungosta.

Saareen en ole koskaan istuttanut yhtään puuta. Ei ole tarvinnut. Entuudestaan siellä kasvaa istutettuna mainittu hevoskastanja sekä kaksi isoa omenapuuta. Luonto on täällä muuten hoitanut istutuspuolen ja hyödyntänyt joka ikisen neliösentin maata. Eipä tähänkään kallion koloon olisi tullut mieleen istuttaa pihlajaa.

Puut tekevät minun puutarhani. Vaikka neulasia, lehtiä ja oksanpätkiä kertyy valtavasti ja puutarhakalusteet on harjattava aina puhtaaksi milloin mistäkin siitepölysateesta, en luopuisi puista. Puut tuovat sitä paitsi lintuja ja oravia ilahduttamaan minua talvella, kun muu puutarha on unessa.
Ensi vuonna istutan puun.
Päärynäpuun.  

1240 sipulia

Viime postauksessani harmittelin hävinneitä kukkasipuleitani ja nyt päästänkin teidät pitkään kestäneestä jännityksestä - sipulit ovat löytyneet! Itse asiassa ne löytyivät pian viime postauksen jälkeen, kun Eurobulb, josta tilasin suurimman osan sipuleistani tänä vuonna otti yhteyttä, että oli saanut selvitettyä lähetykseni sijainnin. Sipulini olivat majailleet jo kaksi viikkoa kilometrin päästä kotoani postin toimipisteessä. Seuraavana päivänä olisivat ilmeisesti palauttaneet ne lähettäjälle, sillä säilytysaika postissa on juuri tuo kaksi viikkoa. Onneksi siis ehdin, enkä jaksanut kovin painavaa palautettaa edes antaa siitä, että sipulini olivat viruneet kaksi viikkoa hyllyssä, eikä minulle oltu ilmoitettu niiden saapumisesta. Kuulemma he eivät voineet ilmoittaa, sillä lähetyksessä ei ollut puhelinnumeroani. Kysyin, eikö muita keinoja tullut mieleen... hmmm.. vaikkapa esimerkiksi postitse ilmoittaa, mutta ei kuulemma onnistu. No, pääasia, että sipulini saapuivat melko hyvässä kunnossa kotikuistilleni, jossa heti ne lajittelin istutuspaikan mukaan.

Sipulit saapuivat vihdoinkin!

 Minä olen hirveä sipulihamsteri joka vuosi ja rutiini niiden istuttamiseen on jo muotoutunut. Koska sipuleita oli 1200, päätin istuttaa noin sata sipulia joka päivä noin kahden viikon ajan. Näin olen tehnytkin, paitsi valkoisten sipulikukkien kohdalla, joiden piti tulla uudelle istutusalueelle, jonka kaivurin piti tulla muokkaamaan. (Kaivuria en ole vieläkään saanut paikalle. Kuljettajan sain jo kerran, mutta tuli ilman kaivuria, mutta se on taas ihan toinen juttu).

Kirjopikarilija on mielestäni yksi kevään kauneimmista kukista

Metsäpuutarhaan lisäsin erilaisia pikarililjoja mm.Fritillaria acmopetala, Fritillaria pallidiflora, Fritillaria pontica, Fritillaria raddeana ja Fritillaria uva-vulpis. Entuudestaan siellä kasvaa kirjopikarililjoja sekä ruudullisena että valkoisena. Kiva kokeilla vähän uusiakin lajeja. Lisäksi metsäpuutarhaan istin hajulaukkoja sekä Iris tuberosa -nimisiä sipuleita.
Kalliolle kesällä perustamaani maksaruohopenkkiin istutin viitisenkymmentä kevätkurjenmiekkaa ja saman verran erilaisia krookuksia. Kevätkurjenmiekat ovat kadonneet vuosien aikana pihasta ja krookusten kanssa olen myös jostain syystä usein epäonnistunut. Epäilen, että jokin eläin syö niitä.

Kevätkurjenmiekat kukkivat hätkähdyttävän kirkkain värein

Ruustarhaan lisäsin parisataa erilaista kevättähteä pensaiden alustoja kaunistamaan. Lisäksi istutin vaaleanpunaisia laukkoja sekä aprikoosin ja pinkin sävyisiä tulppaaneja. Tulppaani-istutukset jatkoin kesällä valmistuneeseen tropiikkipenkkiin, johon sävyiksi valitsin tänä vuonna aprikoosin, pinkin ja oranssin. Tulppaaneja tuli varmaan istutettua kolmisen sataa. Tropiikkipenkkiin istutin myös kymmenkunta martagon-liljaa.

Kevättähtiä on sinisen lisäksi violetin, valkosen ja vaaleanpunaisen sävyissä

Mökille päätyi niinikään martagon-liljoja sekä valkovuokkoja, pystykiurunkannuksia sekä erilaisia kasvitieteellisiä tulppaaneja kivikkoon. Tuli sinne muutama tulppaani ja keisarinpikarililjakin istutettua.

Ns. kasvitieteelliset tulppaanit kukkivat vuodesta toiseen ja leviävätkin mukavasti

Ruukkuihin kuistille laitoin myös erilaisia sipuli-istutuksia krookuksista, narsisseista, kevätkurjenmiekoista, jaloleinikeistä ja triteleioista. Niiden aikainen kukinta kuistilla on melkoista hunajaa talven väsyttämälle mielelle. Lisäksi ruukkuihin päätyi satunnaisia sipuleita, joista en ollut ennen edes kuullutkaan ja  joita tilasin ihan uteliaisuuttani.

Viime vuonna krookukset kukkivat jo helmikuun lopussa kuistilla

En jaksa nyt tarkemmin raportoida kaikkia 1240:tä sipuliani. Melkein ovat nyt maassa kaikki ja lumen sulettua laitan valkoisetkin kukat johonkin. Enää en jaksa odotella kaivuria saapuvaksi. Sitten saakin puutarha vaipua talvilepoon. Puutarhuri ei kuitenkaan lepoon vaivu, vaan alkaa entistä enemmän puuhastella suunnitteluvihkonsa ja viherkasviensa kanssa kunnes kevät taas koittaa ja pääsee tarkastelmaan, mitä kaikkea ihanaa tulikaan maahan istutettua.







Kateissa 17 kg sipuleita ja kaivuri

Syystyöt seisovat. Ensin katosi kaivuri. Se oli jo pihassa ja siitä otin blogiini kuvankin, mutta kuljettajaa ei vain näkynyt. Siinä se kaivuri seisoi pihassa ja joka päivä odotin töistä tullessani, että syreeninvesat olisivat kadonneet, kivet olisivat järjestyksessä ja itä- ja pohjoispäätyyn olisi muokattu sovitut istutusalueet. Yhtenä aamuna sitten kuulin ilokseni kaivurin ääntä. Vihdoinkin! Mutta turhaan innostuin. Kaivuri vain haettiin pois. Ilmeisesti kiireellisemmät kaivuutyöt odottivat. Eikä ole sen jälkeen kaivuria näkynyt, vaikka perään on muutaman kerran soiteltu. En oikein uskalla lisää taimiakaan alennusmyynneistä hamstrata, kun tämä kaivurin saaminen on näköjään jokin täysin korkeimpien voimien hallussa oleva asia.

Ruusut jaksvat vielä avata nuppujaan, vaikka ollaan jo lokakuussa

Toisaalta, ny on hukassa myös sipulit, joten ei sillä istutusalueen mylläyksellä niin kiire ole. Tilasin melkein tuhat kukkasipulia Hollannista ja sieltä tuli viestiä, että saapuvat 22.9. Eipä ole niitäkään kuulunut. Lajittelukeskuksessa vieläkin majailevat. Olen yrittänyt saada jotain tahoa kiinni, että selvittäisivät, miksi ne sipulit yhä vain siellä majailevat, mutta kukaan ei vastaa yhteydenottoihini.

Syyssyrikän pitäsi houkutella perhosia, mutta kukinta taisi alkaa vähän liian myöhään

Vähän on nyt siis mennyt plörinäksi nämä minun supersuunnitelmani tehokkaasta syksystä. En tahtoisi tuhatta istutuskuoppaa rautakangella routaankaan pistellä, joten peukut pystyyn ja sormet ristiin. Pelkkä kaivurin ajatteleminenkin saa ohimon tykyttämään tällä hetkellä ikävästi, joten jatkan itseni huijaamista ja odotan joka päivä töistä tullessani, että piha on siistitty ja täynnä syvämultaisia istutusalueita ja tuhat sipulia odottaa vahingoitumattomana kuistilla, että vain tökkään ne uuteen muhevaan multaan.

Seuraavana syyspuuhana onkin ruukkujen raahaaminen kuistille.

Jaksaa, jaksaa...

Vielä jaksaa - niin puutarhan kuin puutarhurinkin. Metsäpuutarhassa hortensiat punertuvat päivä päivältä enemmän.

Ruusutarhassa kanadalaiset ruusut eivät tapansa mukaan tajua painua levolle. Tarhakeltakärhö Anita on myöhäinen kukkija ja kasvusto onkin vielä täynnä pulleita nuppuja.

Puutarha jaksaa porskuttaa, mutta puutarhuri alkaa jo hyytyä. Voisi siirtyä vähän talvipaussille. Mutta toisaalta syksyllä iskee aina viime hetken rutistus. On pakko vielä jaksaa istuttaa, kun taimistolta saa niin halvalla syysaleista. On pakko jaksaa upottaa satoja sipuleita maahan, koska keväällä niistä on niin paljon iloa. Työlistoja ilmestyy sivukaupalla, mutta kevään innosta ei ole enää jälkeäkään.

Onneksi on tällaisia lämpimiä kauniita viikonloppuja. Tulimme mökiltä aikaisin, joten ehdin vähän työstää metsäpuutarhan kohennusta kaipaavia osia. Lisäsin taimialeista ostamiani jaloangervoja ja hortensian "Bombsell" tähän polun viereen. Paikka on ehkä vähän kuivahko, joten istutukseni eivät ole vuodessa kovinkaan kummoisesti villiintyneet.

Istutuksen keskelle jäänyt kanto on saanut hauskan sammalpäälysteen. Ihana pikku jakkara.

Toinen kohta metsäpuutarhassa, joka vielä kaipaa kohennusta on tämä alue. Tässäkin on vähän liian vähän maata ja kuiva kesä oli saanut kasvit kasvamaan ja kukkimaan aika kituliaasti. Kaivoin pensaat ylös, lisäskin kahdeksan säkkiä rodomultaa, runsaasti kompostia sekä haravoin läjän havuja, käpyjä ja lehtiä ja tähän uuteen seokseen istutin vanhat pensaat sekä kasan uusia. Tänne päätyivät uusista kasveista hortensiat "Vanilla fraise" sekä "Polar bear", grönlannin pursu, jaloangervoja sekä hyvässä alessa ollut magnolia "Leonard Messel". Lisäksi revin toisaalta metsäpuutarhasta rönsytiarellaa ja torkkäilin paljoja sinne tänne. Se kasvi on loistava leviämään. Vielä kaipaisi muutama paikka metsäpuutarhassa hienosäätöä ja ruusutarhassa pitäisi lähinnä kitkeä ja laittaa sipulit maahan. Sitten se olisi paketisssa tältä vuodelta. Vai onko sittenkään...

Tadaa! Kaivuri on vihdoin täällä! Viime viikolla kaivettiin viemäriputki ja tällä viikolla pitäisi talon itä- ja pohjoispuolella kaivurin vähän kaivella pintamaata ja tuoda uutta kasvualustaa, villiintyneitä vanhoja syreenejä pitäisi poistaa juurineen ja siirrellä kiviä. Sitten se oma urakka vasta alkaa.

 Pohjoispuolella näyttää nyt tältä. ONNEKSI viemärihommat kaivettiin juuri täällä, missä en juurikaan ole ehtinyt aloittaakaan, eikä talon toisella puolella, jossa olen vuosia nyhrännyt puutarhaa.

Kaivuri oli löytänyt uusia suuria kiviä kaivaessaan ja nostellut niitä esiin. Voi mitä ihanuuksi niiden ympärille voikaan istuttaa. Luulen, että tänä vuonna puutarhakausi kestää maan routaantumiseen asti ja se saattaa täällä tapahtua vasta ensi vuoden puolella. Jaksaa, jaksaa...

Viekö puutarhanhoito aikaa?

Työkaverini kysyi joku päivä minulta, eikö siihen mene hirveästi aikaa, kun on talo ja mökki ja pihat kummassakin hoidettavana. "Ei siihen aikaa mene", vastasin sen enempiä pohtimatta ja ihan rehellisesti vastasinkin. Tajusin vain jälkeenpäin, että oma näkövinkkelini on asiaan ehkä hieman vinksahtanut.

Mietitäänpäs. Keväällä olen pihahommissa aina kun pystyn. Teen työni usein ilman lounastaukoja ja kahvitteluja, jotta pääsen lähtemään aiemmin hetkeksi puutarhaan touhuamaan, ennenkuin haen lapset hoidosta. Keskimäärin arvioisin, että vähintään tunti tai kaksi päivässä menee puutarhassa työpäivän jälkeen. Vapaapäivinä tai jos lapset ovat vaikka mummolassa en lähde ollenkaan pihasta. Kesällä mökillä ollessamme olen koko ajan lasten kanssa puutarhassa ja puuhailen siinä sivussa jotain puutarhajuttuja. Mutta en minä pihalla olessani koko ajan mitään varsinaista puutarhatyötä tee. Ei siellä leikkuri koko ajan laula tai lapio kuoppaa kaiva. Paljon myös katselen puutarhaani, kävelen ympäriinsä ja haistelen ruusuja. Voiko ruusujen haistelu viedä aikaa?!

Puutarhassa puuhailun lisäksi luen lähes joka päivä puutarhalehtiä, blogeja, kirjoja tai katson puutarhaohjelmia. Suunnittelen vihkooni istutuksia ja ensi vuoden projekteja tai kiertelen taimikaupoilla. Iltaisin nukkumaan mennessä usein ajattelen viimeiseksi puutarha-asioita. Ja silti vastasin "Ei siihen aikaa mene".
No, minusta aika ei mene puutarhanhoitoon. Paras aika ON puutarhanhoitoa. Ja mitä enemmän on puutarhanhoitoa, sitä enemmän on siis tätä parasta aikaa. Eli tällä päättelyllä mielestäni puutarhanhoito TUO aikaa.
Ehkä järkeni on puutarhahulluuden myötä hämärtynyt, enkä ymmärrä, että puutahranhoito VIE kallisarvoista aikaani, eikäs suinkaan tuo sitä. Hmm... Ehkä näitä pohdintoja ei kannata jakaa muiden kuin vertaispuutarhahullujen kanssa, joten onneksi teitäkin löytyy!

Syksyistä sisääntuloon

Ahdistaa niin kesän loppuminen, että päätin tuskastelun sijaan koittaa psyykata itseni väkisin näkemään syksyn ja talven hyvät puolet. (niitä ei oikesti ole! huutaa sisäinen ääni, mutta koitetaan). Ensinnäkin tein ensimmäistä kertaa ikinä kunnon syysistutukset. Sisääntulo on aina ollut enemmänkin multapussi- ja kastelukannuvarastona, mutta nyt eräänä iltana päätin tehdä tähän syksyisen, siistin sisääntulon.

Kesällä tarttui alennusmyynneistä nämä kolme parvekelaatikkoa ja ripustin ne pergolan reunaan. Näihin istutin valkosita callunaa ja pensastädykettä (hebe taitaa toinen nimi olla).

Koitin kerrankin pitää istutuksen yksinkertaisena. Raahasin isot rikkinäiset ruukut tähän myös (säröt takapuolella), täytin puolilleen kävyillä, laitoin väliin katekankaan ja mullat ja pari valkoista krysanteemia. Kaikkiin istutuksiin tungin vielä nurmikosta kitkemääni maahumalaa. Lopuksi viimeistelin alueen tuomalla alaterassilta eukalyptuksen ja runkoruusun.

Niin ja arvatkaas, mitä tuo vasemmalla kiiviköynnöksen vieressa kasvava maljaköynnös maksoi? Euron! Oli pakko ottaa poistolavalta mukaan.

Tästä tuli mieleeni toinen syyskuun ihanimmista asioista puutarhurille: taimialet! Taimialeihin kannattaa mennä ajan kanssa ihan rauhassa ja isolla autolla.
Muita kivoja syyskuun juttuja on kuistin huonekasvien kantaminen takaisin sisälle ja ulkona kesästä nauttineiden ruukkujen vähittäinen siirtäminen sisätiloihin. Aloitin aremmista ensin. Banaani on kasvanut huimasti kesän aikana. Kolibrikukkakin näyttää ihan hyvinvoivalta. Kamelia on muodostanut laskujeni mukaan seitsemän nuppua. Hurja parannus viime vuoden kolmeen. Vähän säätilojen mukaan alan pikkuhiljaa kantaa muitakin ruukkuja tänne.

Syyssyrikkä vasta aloittelee kukintaansa. Sitä en kyllä vielä kuistille siirrä, koska hankin sen nimenomaan perhoskasviksi.

Ihmeköynnöskin alkoi vasta nyt kukkia. Siitä voi kyllä tulla ihan kaunis, kunhan tästä vähän kasvaisi.
Syyskuussa on myös hyvä aika siirtää kasveja puutarhassa. Ruusutarhassa olisi vielä muutama uutta sijoitusta tarvitseva ruusu. Ja yksi Easy Elegance -ruusu on istuttamatta. Hyvä siirrellä, kun ei tarvitse kastella. Onpa ihanaa kun sataa..(yyhyyyyy!)
Kukkasipulit istutan yleensä vasta lokakuussa. (Taisin taas tilata yli 1000 sipulia.) Samoin perennojen syyskylvöt sopivat paremmin kuukauden päähän. Lokakuussa olen yleensä saanut loppukauden paniikin ja raivannut vielä jonkin uuden istutusalueen. Ehkä vihdoinkin valkoisen puutarhani.

Kivoja syksyn päiviä kaikille!

Hortensiat - metsäpuutarhan syksyn pelastajat

Metsäpuutarha on ollut kevään rodo- ja atsaleatykityksen jälkeen kesän hiljaiselolla. Onneksi syksyllä alkaa uusi ilotulitus, kun hortensiat ja kiinanjaloangervot kukkivat.

Syksy on punertanut hortensioiden kukinnot kauniisti.

Yritin etsiä nimilappuja hortensioihini, mutta turhaan. Etualalla melko valkoisena on muistaakseni Bobo. Männyn takaa kurkkii muistaakseni Vanilla fraise.

 Olisiko tämä punertaja Pink Annabelle?

Olen yrittänyt luoda joka kauteen vähän yhtenäisyyttä metsäpuutarhaan jollain kasvilla, jota olisi vähän joka puolella, sillä muuten olen metsäpuutarhaan istutellut pensaita ihan intuitiolla ilman suunnitelmaa. Alkukeväällä alueen ilmettä yhdistää narsissit ja helmililjat, vähän myöhemmin rönsytiarella. Syksyllä yhdistävänä kasvina on kiinanjaloangervo, jonka violetit kukinnot pilkistelevät muiden kasvien lomasta.

Endless summer -hortensiani ei ole loputonta kesää kyllä nähnytkään. Olen sen kerran nähnyt kukkivan, silloinkin surkeasti. Viherkasvina se lähinnä kasvaa, mutta olkoon nyt siinä. Muualla metsäpuutarhassa mustialanhortensiat ja muut parin viime vuoden aikana istuttamani hortensiat kukkivat vielä aika surkeasti. Ehkä ensi vuonna jo kukinta olisi ympäriinsä runsaanpaa.

Viilenevät ilmat olivat saaneet The President -kärhön kukkien värin oudon siniseksi (vai mikä lie syynä). Kietoutuneena tarhakeltakärhö Anitaan huomasin niiden muodostavan Suomi 100 -teemaistutuksen :) Enpä sellaista muistanut tehdäkään. Hyvä, että puutarha itse hoiti homman.